sisustettu Lumon terassilasitus, terassisisustus

Asiantuntijan vinkit: kesän terassikasvit

Vinkit kesän terassikasvien valintaan ja hoitoon

Kesä on tunnetusti viherpeukaloiden sesonkiaikaa. Viherkasvit ja hyötykasvit ovat paitsi mukava harrastus myös kaunis ja ajaton sisustuselementti niin sisällä kuin ulkona. Jos käytössäsi on lasitettu terassi tai parveke, voit halutessasi aloittaa terassikasvien istutuspuuhat jo varhain keväällä ja hankkia uusia kasveja terassillesi pitkin kesää.

Ruusupuun Sanna Toivonen kertoo, mitkä ovat suosituimpia terassikasveja, ja mitä hän suosittelisi lasitetulle terassille.

sisustettu lasitettu terassi, Lumon terassilasitus sisustettuna

Kasvit tuovat rauhallista tunnelmaa ja hyvinvointia terassille sekä ihmisille

Kasveilla sisustamisen suosio perustuu niiden rauhoittavaan vaikutukseen. Ne yksinkertaisesti lisäävät hyvää oloa ja viihtyvyyttämme asuintiloissa. Kasvit puhdistavat myös hengitysilmaa ja edustavat luonnonläheisyyttä ja hyvinvointia.

Erityisesti lasitetulle terassille viherkasvit löytävät tiensä yhä useammin. Lasien suojaama terassi mahdollistaa pitkäaikaisemmat kukkaharrastukset kuin tavallinen avoterassi tai puutarha, sillä lasiterassilla on helpompi suojata kasvit vaihtelevalta säältä ja säilyttää ne hyvinvoivina keväästä aina pitkälle syksyyn. Lasitus pidentää terassin käyttökautta ja kaupan päälle myös kukkien vehreyttä.

Varhaisen ja myöhäisen istuttajan terassikasvit

Viherpeukaloiden ensimmäiset kasviostokset terassille ovat yleensä sipulikukkia, koska ne kestävät pieniä pakkasiakin. Samoin muratti ja lankaköynnös selviävät kylmyydestä ennen kuin kesän lämpötilat asettuvat. Pakkasöiden lauhduttua sipulien jälkeen terasseille tiensä löytävät orvokit, jotka ovat myös sitkeitä kukkia. Kylmän kevään jälkeen oikeastaan kaikki kasvit pärjäävät jo terassilla, ja niitä voi hyvin ostaa pitkin kesää lisääkin. Etenkin lasiterassilla kasvit pärjäävät syys-, jopa lokakuulle.

Entä mitkä kasvit säilyvät hyvinä koko kesän? Erityisesti kaikki vihreät, kuten heinät ja apilat kukoistavat ja kasvavat useita kuukausia. Kesän suosikkeja ovat muun muassa valkoisen ja vihreän kirjavat lehdet, joista trendikkäänä esimerkkinä hopeatoppo. Myös lankaköynnös, pehmytmesiheinä ja miljoonakellot ovat yhtä kauniita alkukesästä ja syksyn alussa.

Pelargoniat ovat kesästä ja vuodesta toiseen suosittuja kukkia terasseilla. Ne kukkivat pitkään ja ovat muutenkin takuuvarmoja kaunistuksia terassille.

Toivonen mainitsee myös sammakonputken ja omat suosikkinsa koristeapilat. Kasvien valitsijalle ei ainakaan tule pulaa valikoimasta, sillä todella monia lajeja on tarjolla, kuten myös kastelua helpottavia kastelukiteitä.

Rakenna terassillesi helppo yrttitarha

Lasitettu terassi tai parveke sopii erinomaisesti lämmössä viihtyvien yrttien kasvattamiseen, koska olosuhteet voivat olla lähes kuin kasvihuoneessa. Suunnittele siis lasiterassillesi ihanasti kukkiva ja tuoksuva yrttitarha, joka tuo vihreyttä tilaan ja josta voit poimia herkullisia vihanneksia ja yrttejä suoraan ruokapöytään. Kasvattaessasi hyötykasveja voit myös olla varma, että terassiasi käytetään paljon, tuleehan siellä liikuttua päivittäin jo pelkästään ruuanlaiton yhteydessä.

Puutarhaliiton ja Kotimaiset kasvikset ry:n vuoden kasvikseksi nimetty tomaatti kasvaa erityisen hyvin aurinkoisella lasitetulla parvekkeella tai terassilla. Istuta hengittäviin saviruukkuihin tai isoon astiaan tomaatin ja persiljan taimia ja muita yrttejä, esimerkiksi salviaa, minttua, ruohosipulia ja basilikaa. Jos valitset näyttävän amppelitomaatin, istuta se kookkaaseen ruukkuun ja nosta vaikkapa jakkaralle valoon.

moderni sisustettu lasitettu terassi, terassikasvit lasitetulla terassilla

Hoida kasveja terassin olosuhteiden mukaan

Miten terassikasveja sitten hoidetaan? Kaikki riippuu sijainnista ja olosuhteista. Lasiterassilla voi olla kuuma, jos sinne paistaa aurinko eikä terassia suojata esimerkiksi verhoilla. Verhot ja tuulettaminen pitävät terassin lämpötilan aisoissa, mutta kuumuuskaan ei välttämättä ole este hankkia terassille kasveja. Kuumassa tilassa kasveja täytyy kastella useammin, ja alun alkaenkin kannattaa toki valita kasveja, jotka kestävät kuumuutta.

Lasittamattomalla terassilla kasvit ovat sateen ja tuulen armoilla. Silloin tärkeää on huolehtia siitä, että ylimääräinen sadevesi pääsee valumaan pois ruukuista eivätkä kasvit ”huku”. Tuulisimmille paikoille ei kannata laittaa herkimpiä kasveja, sillä etenkin amppelissa saattaa navakan ukkosmyräkän kourissa kasvi lennellä kovastikin.

Lasiterassin kasvit pärjäävät hyvin samoilla nikseillä kuin muutkin kasvit. Kiinnitä huomiota laadukkaaseen multaan, huolehdi riittävästä kastelusta ja sopivasta valonsaannista. Kun muistat lannoituksen, kukat jaksavat tuottaa kauniita kukkia läpi kesän. Jotkut kasvit hyötyvät siitä, että kuihtuneet kukat tai lehdet nyppii niistä pois, joidenkin taas saa antaa kasvaa omissa oloissaan.

Selvitä etukäteen, millaista hoitoa kukin laji vaatii, niin osaat tarjota niille parhaan mahdollisen kasvuympäristön.

Lue myös: Asiantuntijan vinkit: Kesäkukat terassille

Terassille suojaa viherkeidasta varten?

Ensimmäinen askel on varata ilmainen suunnitteluaika LumoniltaKäynnin aikana pääset asiantuntijamme kanssa suunnittelemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivaa lasitusta. Asiantuntijamme tekee tarvittavat mittaukset, laatii 3D-piirroksen ja laskee tarjouksen lasituksesta. Häneltä saat myös konsultointiapua paikallisissa rakennuslupa-asioissa.

Inspiroidu lisää blogiteksteistämme

  • nainen istuu säkkituolilla lasitetulla terassilla, Lumon lasiterassi

    Asiantuntijan vinkit: Kesäkukat terassille

    Suomen kesä on vaihteleva, mutta huolellisella suunnittelulla ja oikeilla hoitotoimenpiteillä saat kesäkukkasi kukoistamaan säästä riippumatta. Kukkien valinta ja sijoittelu on avainasemassa, joten muista huomioida kasvien tarpeet ja ympäristöolosuhteet.

    Lue lisää…
  • Lapset juoksevat pihalla lasitetun terassin edessä

    Terassin suunnittelu – piha ja terassi

    Kokemuksemme mukaan noin 90 % asiakkaistamme on käyttänyt terassiaan lasittamisen jälkeen enemmän kuin he olivat ajatelleet. Suurin osa heistä olisi myös hankkinut lasitetun terassin jo paljon aiemmin, mikäli olisi arvannut näin käyvän. Kannattaa siis suunnitella terassi huolella mieleisekseen – käyttöä varmasti tulee ennakoitua enemmän! Mutta mitä kaikkea suunnittelussa tulee huomioida? Tässä artikkelissa keskitymme pihan ja terassin harmoniaan.

    Lue lisää…
  • vauva nukkumassa rattaissa lasitetulla terassilla

    Vauvan nukuttaminen ulkona – lasitus turvaa unet

    Oletko koskaan miettinyt, miksi suomalaiset vauvat nukkuvat ulkona jopa talvipakkasilla? Tämä perinteinen tapa ei ole vain vanhempien mieltymys, vaan sillä on monia hyötyjä, joita et ehkä tullut ajatelleeksi. Ulkona nukkuminen tarjoaa vauvalle monia etuja, kuten raikasta ilmaa ja rauhallista unta, joka kestää usein pidempään kuin sisällä nukkuessa.

    Lue lisää…