Titan ja Thomaksen perhe sai lasituksesta ekstrahuoneen
Parasta tässä on myös se, että lasitus ei ole vain sellainen kesäjuttu, vaan me voidaan nauttia tästä pitkin syksyä, jopa ensilumiin asti, ja sitten helmikuussa voidaan jo nauttia t-paitakeleistä, kun aurinko paistaa.
– Thomas
Titta ja Thomas asuvat lastensa kanssa omakotitalossa Kotkassa, ja he ovat olleet Lumon terassilasituksen omistajia viime syksystä alkaen. ”Halusimme suojaa porottavalta auringolta, sateelta tai kylmältä tuuliviimalta. Halusimme viettää aikaa ikään kuin olohuoneen mukavuuksissa, mutta ulkona,” Thomas kertoo. Näin syntyi haave lasitetusta terassista, joka tarjoaisi suojaa säältä ja samalla laajentaisi yhden ekstrahuoneen lisää perheen kotiin.
Tule mukaan tutustumaan Titan ja Thomaksen tarinaan siitä, kuinka Lumon terassilasitus muutti heidän arkeaan ja toi heidän kotiinsa uuden, monikäyttöisen tilan.
Katso Titan ja Thomaksen asiakastarina:
Näin lasitusprojekti eteni suunnittelusta asennukseen
Kun Titta ja Thomas alkoivat rakentaa uutta terassia viime vuonna, heräsi samalla haave lasituksesta. Yhdessä he pohtivat, millainen lasitus sopisi parhaiten heidän kotiinsa. ”Samaan aikaan kun me alettiin viime keväänä rakentaa meille uutta terassia, niin alettiin myös haaveilemaan tästä lasituksesta,” Titta muistelee.
Lumonin asiantuntijat auttoivat heitä suunnittelemaan ja toteuttamaan unelmien lasituksen. ”Mä kutsuin silloin Lumonin myyntiedustajat meille käymään ja yhdessä keskusteltiin ja ideoitiin, että minkälainen lasitus tähän meidän kotiin voisi sopia,” Titta kertoo. Lopulta suunnitelma alkoi konkretisoitua, ja mittaukset tehtiin paikan päällä. Titta ja Thomas ovat tyytyväisiä siihen, että Lumon hoiti hyvin myös kaikki vaadittavat lupa-asiat. Lisäksi Lumon antoi vinkkejä terassin rakentamiseen, kuten esimerkiksi siihen, minkälainen pohjan tulisi olla, jotta se varmasti kestää lasituksen painon.
Kodin terassille valittiin Lumon liukuva terassilasitus, lasikatto sekä terassikaihtimet. Lisäksi lattialle valittiin lämpöä eristävä tyylikäs Lumon terassimatto. Lumonin ammattilaiset hoitivat asennuksen sujuvasti ja nopeasti. ”Oli ihanaa seurata tuossa vieressä, kun se lasitus vaan nousi siihen,” Titta kuvailee.
Vaikka he odottivat rakentamisen vievän kauemmin, lasitus oli valmis yllättävän nopeasti. ”Olisi voinut kuvitella, että tämmöisen lasituksen pystyttäminen olisi vienyt viikkoja, mutta siinä ei todellakaan mennyt niin pitkään, että se tapahtui niin kuin hetkessä,” Thomas ihmettelee. Parin päivän päästä lasitus olikin jo valmis käytettäväksi. Titta kertoo, että koko talo sai lasituksen myötä ”upgreidauksen”.
Lasiterassista on tullut koko perheen uusi lempihuone
Kun lasitettu terassi oli valmis, siitä tuli nopeasti perheen suosikkipaikka. Lasitettu terassi ei ole vain lisä taloon, vaan se on muuttanut perheen arkea ja antanut mahdollisuuden päästä nauttimaan ulkoilmasta vuoden ympäri.
”Tästä aika äkkiä tuli meidän koko perheen uusi lempihuone,” Thomas vahvistaa. Titta ja Thomas ovat yllättyneet tilan monipuolisuudesta ja käyttömahdollisuuksista. ”Me ei edes etukäteen osattu kuvitella, kuinka paljon me tullaan viettämään täällä aikaa,” Titta myöntää.
”Parasta tässä on myös se, että lasitus ei ole vain sellainen kesäjuttu, vaan me voidaan nauttia tästä pitkin syksyä, jopa ensilumiin asti, ja sitten helmikuussa voidaan jo nauttia t-paitakeleistä, kun aurinko paistaa,” Thomas iloitsee. Lasitettu terassi tarjoaa suojaa säältä, mutta muuttuu aurinkoisena päivänä lämpöiseksi tilaksi.
Me ei edes etukäteen osattu kuvitella, kuinka paljon me tullaan viettämään täällä aikaa.
– Titta
Lasitetulla terassilla onnistuvat erilaiset aktiviteetit
Titta ja Thomas ovat löytäneet lasitetulle terassilleen monia käyttötarkoituksia. Lasitetulle terassille on suunniteltu erikseen ruokailutila sekä oleskelutila, missä molemmissa vietetään aikaa muun muassa perheen yhteisillä ruokailuhetkillä, lukemalla kirjoja tai aamujoogalla. Lasitettu terassi on perheellä käytössä ympäri vuoden. ”Talviaikaa tämä oli meille sellainen saunanjälkeinen jäähypaikka, missä käytiin viilentymässä. Meille on tullut tämmöinen oma spa-alue tänne,” Titta kertoo.
Thomas hyödyntää terassia myös lintuharrastuksissaan. ”Esimerkiksi saatan rakentaa linnunpöntön ja asettaa sen lähellä olevaan puuhun, mutta voin silti jalat pystyssä sohvalla katsoa sitä lintua kun se lentelee pois ja takaisin – ilman kiikareita.”
Lisäksi Titta iloitsee siitä, kuinka kevät saapuu heille nykyään paljon aiemmin, mikä on mahdollistanut hänen viljelyharrastuksensa aloittamisen aikaisemmassa vaiheessa. ”Olen tänä vuonna päässyt aloittamaan viljelyharrastukseni ihan ekstra-aikaisin. Tomaatinsiemenet on kylvetty, ikkunakurkku on kasvamassa. Sitten olen suunnitellut tähän semmoista yrttipuutarhaa.”
Titta ja Thomas ovat tyytyväisiä Lumonin tarjoamaan lasitusratkaisuun ja sen tuomiin hyötyihin. He suosittelevat Lumonia lämpimästi kaikille. ”Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä tähän meidän lasitukseen ja voidaan kyllä lämpimästi suositella Lumonia lasituskumppaniksi,” Titta kehuu.
Harkitsetko terassilasituksia?
Lasituksen hankinta on onneksi helppoa! Ensimmäinen askel kohti omaa terassi- tai parvekelasitusta on varata maksuton suunnittelukäynti. Käynnillä asiantuntijamme suunnittelee kanssasi lasitusratkaisua, tekee tarvittavat mittaukset ja antaa tarjouksen lasituksesta. Käynti ei sido sinua hankintaan.
Kaipaatko lisätietoa lasituksista ennen suunnittelukäyntiä?
Keräsimme ostajan oppaaseen kattavan tietopaketin sekä terassin että terassilasien hankintaan. Oppaasta saat runsaasti lisätietoa mieltä askarruttaviin kysymyksiin jo ennen päätöstä hankkia lasitettu terassi. Tutustu oppaaseemme ja aloita terassin suunnittelu!
Katso lisää asiakkaidemme kokemuksia
-
Grillikausi jatkuu ympäri vuoden – Suosittu ravintolayrittäjä hankki Lumon lasitukset
Suomen parhaimmaksi hampurilaisravintolaksi vuonna 2022 valitun JJ’s BBQ:n perustaja ja ravintolayrittäjä Jari-Jukka Kallunki on tuttu näky etenkin sosiaalisen median kanavissa. Salossa asuva Jari-Jukka on tunnettu leppoisana sisällöntuottajana mm. Tik Tokissa ja hänen ravintolansa on ollut erittäin kovassa nosteessa viime vuosina. Jari-Jukka ja hänen vaimonsa Mari tarvitsivat uuden kotinsa pihalle katosta sekä suojaa, jotta grillaus onnistuu vuodenajasta riippumatta ja grillausvälineitä sekä savustimia ei tarvitse etsiä talvella kinosten keskeltä.
-
Lasitus toi Katrin ja Petrin mökille yli 20 neliötä lisätilaa
Katri ja Petri Kopsalan upea mökki, Villa Pisto sijaitsee ainutlaatuisella Lestijärven hiekkarannalla. Suomen kaunein mökki -kilpailussakin ihastuttanut mökki sai terassilleen Lumonin lasituksen. Lasituksen myötä lisätilaa mökille jopa 20 neliötä. Lisäneliöiden lisäksi lasitus antaa myös terassille enemmän käyttöaikaa usealla kuukaudella. Mökki on pariskunnalla käytössä aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn ja lasiterassin myötä myös isompikin porukka mahtuu viettämään aikaa mökillä.
-
Ei toista kesää ilman lasitettua terassia
Satu Kivimäki ja hänen perheensä asuvat vastavalmistuneessa omakotitalossa Pirkkalassa. Jo taloa suunnitellassa lasitettu terassi oli keskeinen puheenaihe.