Minna Kalliokuljun lasitukset rikastuttavat lapsiperheen arkea

Kun Minna Kalliokulju ja hänen miehensä Jukka ryhtyivät rakentamaan perheelleen omakotitaloa, heille oli alusta asti selvää, että kotiin tulisi sekä lasitettu terassi että parveke. Helppokäyttöisyyden ansiosta terassi on aina valmiina niin leikkeihin kuin rentoutumiseen.

Todella käytännöllinen ratkaisu meillä lapsiperheessä.

Katso videolta Minnan ja Jukan kokemukset Lumonin lasituksista:

Estetiikka ja käytännöllisyys käsi kädessä

Ratkaisulla ei haettu vain käytännöllisyyttä, vaan myös talon arkkitehtuuriin sopivaa tyylikkyyttä. Lopputuloksen haluttiin olevan yhtä aikaa toimiva ja arkkitehtonisesti harmoninen osa kodin julkisivua.

”Lasitetut terassit ja parvekkeet ovat julkisivun kannalta suuressa roolissa. Meille oli tärkeää, että ratkaisut näyttävät hyviltä, mutta myös toimivat käytännössä,” Jukka kuvailee.

Lasitetuista tiloista tuli kodin sydän

Lasitettu terassi on muodostunut kodin ja pihan väliseksi luonnolliseksi jatkumoksi. Lasitukset tekevät tilasta turvallisen ja mukavan paikan erityisesti lapsille ja lemmikeille. Lapset rakentavat siellä majoja ja leikkivät hippaa ja piilosta, kun taas perheen koiranpentu pyörii iloisesti mukana menossa.

Yläkerran parvekkeesta puolestaan on muodostunut koko perheen yhteinen oleskelupaikka. Lähes joka ilta perhe kokoontuu sinne iltapalalle katsomaan auringonlaskua ja maisemia.

”Se on ollut meille tosi tärkeä paikka – ollaan vietetty siellä paljon yhteisiä hetkiä lasten kanssa,” Minna kertoo.

Käytännöllisyys ja helppous arjessa

Lasituksilla on ollut suuri merkitys myös sisustuksen ja tunnelman osalta. Huonekalut ja sisustuselementit voivat olla rauhassa lasien suojissa ympäri vuoden, joten tilan ylläpito on helppoa ja huollon tarve vähenee.

”On ihanaa, kun mitään ei tarvitse raahata sateelta suojaan. Lasitettu tila on oikeastaan kuin yksi lisähuone,” Minna kuvailee.

Lasitusten käytön helppous on ollut perheelle ratkaiseva tekijä. Ovia on helppo avata ja sulkea tilanteen ja sääolosuhteiden mukaan – juuri siksi tila on jatkuvassa käytössä. Myös perheen vanhin lapsi on nopeasti oppinut käyttämään lasiterassin lukitusmekanismia ja viettää tilassa aikaa usein ystäviensä kanssa.

Helppo tulla, helppo käyttää. Sen takia sitä varmaan tulee käytettyäkin niin paljon kun se on niin helppoa.

Rauhaa arjen keskellä

Vanhemmille tila tarjoaa mahdollisuuden hengähtää ja nauttia rauhallisista hetkistä kahvikupin äärellä, kun lapset leikkivät ulkona.

”Lapsiperheessä, jossa ääntä ja vilskettä riittää, on ihanaa löytää myös se oma rauhallinen paikka. Ja se, että se on vielä ulkona, on ollut meille pelkkää plussaa,” Jukka hymyilee.

Terassi taipuu moneen ja sitä voi helposti muokata hetkeen sopivaksi – Minnan ja Jukan perheessä se toimii muun muassa viihtyisänä vilvoittelupaikkana pihasaunan jälkeen.

Laatu, joka vakuutti heti

Minna ja Jukka korostavat, että Lumonin palvelu teki projektista vaivattoman. Alusta asti he kokivat olevansa hyvissä käsissä, ja lopputulos ylitti odotukset.

”Sata kertaa sadasta valitsisin Lumonin uudelleen. Oli kyllä todella helppoa ja hyvää palvelua,” Jukka summaa.

Kun Minnalta ja Jukalta kysytään, suosittelisivatko he lasituksia muille, vastaus on selkeä:

Jos on vähänkään miettinyt lasituksen hankkimista, niin ehdottomasti suosittelen. En miettisi hetkeäkään – tämä on kaiken sen arvoinen.

Kaipaatko sinäkin terassielämää ympäri vuoden? 

Terassilasituksen hankinta on onneksi helppoa Lumonin kanssa! Ensimmäinen askel kohti omaa terassi- tai parvekelasitusta on pyytää meiltä tarjous. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä, niin voitte yhdessä suunnitella lasitusratkaisua ja saat tarjouksen sinulle sopivasta lasituksesta. Autamme myös mielellämme kaikissa lasituksiin liittyvien kysymysten kanssa.

Tarjoamme Lumon terassi- tai parvekelasituksen hankintaan joustavia rahoitusratkaisuja. Valitse rahoituksesta sopivin, hae rahoitusta vaivattomasti verkossa ja voit maksaa uuden lasituksesi haluamissasi erissä. Lue lisää rahoitusvaihtoehdoistamme.

Syksyn kampanjaetu: lisämukavuudet erikoishintaan

Kun tilaat lasitukset nyt – saat haluamasi lisämukavuuden erikoishintaan

Katso lisää asiakkaidemme kokemuksia

  • Ilkka Herola istuu terassilla

    Ammattiurheilija Ilkka Herolan omakotitalon lasiterassi

    Ilkka Herola, kuopiolainen yhdistetyn urheilija rakennutti viime vuonna omakotitalon, jonka terassilta löytyy Lumonin terassilasitus. Jo rakennusvaiheessa oli selvää, että suuri terassi ansaitsisi enemmän kuin perinteisen katoksen. Ajatus lasituksesta syntyi halusta käyttää terassia ympäri vuoden – ei vain kesän lämpiminä hetkinä, vaan myös silloin, kun sade ropisee kattoon tai lunta sataa taivaalta.

    Lue lisää…
  • Lasitettu terassi viimeistelee Kaija Koon unelmamökin

    Kaija Koo, laulaja ja lauluntekijä, on löytänyt rauhaisan tyyssijan upeiden maisemien ääreltä, mutta alkuperäisessä pihassa riitti vielä tehtävää. Lumon toimitti kohteeseen lasitetun terassin, joka tuo suojaisan lisähuoneen peittämättä näkymiä. Lasitus mukautuu eri käyttötarpeisiin, sillä lasit saa kätevästi liu’utettua auki, kun halutaan nauttia avoimesta tilasta.

    Lue lisää…
  • Harri Gustafsbergin perhe sai enemmän tilaa elämälle lasituksien avulla

    Harri Gustafsberg, yrittäjä, kirjailija, tutkija, valmentaja ja elämänfilosofi, on löytänyt täydellisen ratkaisun, joka tuo hänen perheensä arkeen aivan uudenlaista viihtyisyyttä ja käytännöllisyyttä. Lasitettu parveke ja terassi eivät ole vain lisätilaa, vaan ne ovat portti luonnon rauhaan ja ainutlaatuisiin hetkiin vuoden jokaisena päivänä.

    Lue lisää…