Milloin parvekelasit pitää huoltaa?

Minulta kysytään usein, milloin parvekelasit pitää huoltaa tai mistä sen tietää milloin lasitukset olisivat ammattilaisen huollon tarpeessa. Sinällään kysymys on samasta asiasta, mutta kevyemmän vuosittaisen huollon meistä jokainen voi tehdä itse – isommat toimenpiteet tulee jättää ammattilaiselle.

Säännöllisesti huollettuina parvekelasitukset pysyvät aina turvallisina ja miellyttävinä käyttää. Vuosittain lasien pesun yhteydessä on hyvä imuroida sekä pyyhkiä lasitusten profiilit ja suihkuttaa puhtaisiin pintoihin voiteluainetta – lasit liikkuvat taas vaivatta seuraavan vuoden ajan. Puhtaus onkin puoli ruokaa, mutta parvekelasien kunnossapidon kannalta tarvitaan myös ammattilaisia.
 
Taloyhtiöiden päättäjille voikin olla epäselvää tai hankalaa tunnistaa, milloin oikein olisi oikea aika huollattaa yhtiön parvekelasit ammattilaisen toimesta. Tähän on kuitenkin olemassa hyviä nyrkkisääntöjä ja ohjeita, joiden avulla onnistuu varmasti:
  
1.    Parvekelasien ikä ja kunto 
 
Ensimmäisen ammattilaisen tekemän huollon aika on viiden vuoden kuluttua lasituksen asentamisesta, silloin yleensä myös talon rakenteet ovat ehtineet rakennustöiden tai mahdollisten muutostöiden jäljiltä asettua ja lasitusten säädöt on korjattava näiden mukaan. Siitä eteenpäin huolto olisi hyvä teettää säännöllisesti viiden vuoden välein.

Parvekelasien ikä tai kunto eivät ole aina välttämättä asukkaan tai isännöitsijänkään tiedossa. Silloin on hyvä kysyä asiaa lasituksen toimittajalta tai pyytää asiantuntija tarkistamaan tilanne.

Lähtökohta parvekelasien kunnossa on, että niiden tulee aueta ja sulkeutua sekä liukua vaivatta, eivätkä tiivisteet saa vuotaa tai olla rikki – silloin on yleensä lasituksessa myös kaikki kunnossa.
 
2.    Kuuntele asukkaita

Ensimmäisenä parvekelasien huoltotarpeen huomaa usein asukas, kun lasit eivät avaudu tai sulkeudu kunnolla keväällä niitä pestessä tai tiivisteiden välistä pääsee parvekkeelle talvella lunta.

Usein taloyhtiössä on ehditty jo huoltaa muutama yksittäinen parvekelasitus, kunnes havaitaan kaikkien lasitusten olevan huollon tarpeessa – lisääntyneet yksittäiset ilmoitukset ongelmista yleensä kertovatkin isännöitsijälle ja taloyhtiön hallitukselle huollon tarpeesta kaikilla taloyhtiön parvekkeilla.
 
Joskus käy niinkin, että vasta asunnon vaihtaessa omistajaa uusi asukas huomaa parvekelaseissa olevan ongelmia. Edellinen asukas ei ehkä ole avannut lasituksia, eikä ole kiinnittänyt ongelmaan huomiota tai on vähitellen tottunut lisääntyviin hankaluuksiin.

3.    Muista taloyhtiön vastuu huollosta ja turvallisuudesta

Jos parvekelasit on asennettu koko taloon kerralla, niiden huollosta vastaa lähes poikkeuksetta taloyhtiö – uusissa taloissa näin yleensä onkin. Jos taloyhtiön osakas on asennuttanut lasit itse, vastaa hän yleensä myös niiden huollosta.

On todella tärkeää muistaa, että taloyhtiössä kuitenkin isännöitsijällä ja hallituksella on aina viime kädessä vastuu rakenteiden turvallisuudesta, vaikka osakas olisi itse asennuttanut lasituksen.

4.    Kuntotarkastuksella tietoa laseista

Lumonin kuntotarkastus on ilmainen palvelu taloyhtiön huoltovastuulla oleville lasituksille silloin, kun kaikki lasitukset tarkastetaan kerralla. Kuntotarkastaja käy jokaisen parvekkeen yksittäisen lasin läpi ja kirjaa ylös kaikki erilaiset lasituksen kuntoon ja toimintaan vaikuttavat asiat. (Lue tästä, miten kuntotarkastus etenee.) 

Taloyhtiö saa kuntotarkastuksesta sähköisessä muodossa olevan kuntotarkastusraportin, johon sisältyvät mm. parvekekohtaiset huoltosuositukset. Huoltosuosituksen perusteella taloyhtiö saa Lumon huollolta myös tarjouksen töistä kiinteään hintaan sisältäen alkuperäiset Lumon-varaosat.
 
Löytyikö puutteita? Toimi näin.

Jos kuntotarkastuksessa löytyi korjattavaa, ongelmia toiminnassa ja lasit ovat huollon tarpeessa, varaa huolto. helpoiten se onnistuu ottamalla yhteyttä huoltoneuvojiimme sähköpostilla huolto [at] lumon.fi. On hyvä muistaa, että huolletuille Lumon-lasituksille saat aina 5-vuoden käyttöturvan.
  
Kiinnostuitko?

Tarjoamme Lumon lasituksille lisäpalveluna myös  5-, 8- ja 10 vuoden huoltosopimuksia, niin kutsuttua käyttöturvaa, joka antaa Lumon lasitustuotteille täyden asennus- ja tuotetakuun 10 vuodeksi eteenpäin. 
Käyttöturva kattaa kaikki sopimusaikana suoritettavat parvekelasitusten tehtävät huoltotyöt sekä niiden yhteydessä vaihdetut ja alkuperäiset komponentit ilman lisäkustannuksia. Tästä voit kysyä huoltoneuvojiltamme lisää, vaikka sähköpostilla huolto [at] lumon.fi.
 
Huolehtimalla parvekelasien säännöllisestä huollosta varmistat, että taloyhtiösi lasitukset pysyvät ehjinä ja turvallisina koko niiden pitkän käyttöiän.

Haluatko kuulla lisää? Kerron Kivijalka-podcastissa laajemmin parvekelasien huoltoon liittyvistä asioista. 

Lumon Oskari Hyttinen
Oskari Hyttinen
Myyntipäällikkö, Lumon huolto
Paremmat kodit, parempi asumisen laatu ja sen mukavuus ovat minulle työssäni rakennusalalla tärkeintä. Kuten myös ympäristön kunnioittaminen ja erityisesti siitä huolehtiminen kestävillä, pitkän elinkaaren takaavilla ratkaisuilla. Parvekelasien huolto ja kunnossapito ovatkin kaikkea tätä – Parempia koteja, kestävästi.