Miten valmistautua asennukseen?

Kun päätös parveke- tai terassilasituksen hankinnasta on tehty, alkaa usein malttamaton odotus. Monesti suunnitelmat sisustukselle ovat jo kirkkaana mielessä, eikä millään malttaisi odottaa, että uudistuneelle terassille tai parvekkeelle pääsee viettämään aikaa.

Todellisuudessa täydelliset lasit eivät kuitenkaan ole hyllyillä valmiina odottelemassa, vaan uniikit, millintarkat lasit valmistetaan aina kohteen mittojen mukaan. Lasien on istuttava täydellisesti, jotta ne säilyisivät erinomaisina vuosikymmeniä – siksi lasit suunnitellaan ja valmistetaan jokaiseen kohteeseen erikseen.

Lasituksen asennus – näin se etenee

Etukäteen sovitun asennusviikon lähestyessä otamme teihin yhteyttä ja sovimme tarkan asennuspäivän. Lasituspaketin toimitus saattaa saapua perille jo ennen sovittua asennuspäivää, mutta pakkaukseen ei tarvitse koskea eikä sitä tarvitse siirtää mihinkään. Kaikki osat ovat huolellisesti pakattuja ja kestävät säätä. Lasituspaketti on vastuullamme asennukseen saakka.

Asennuspäivään kannattaa valmistautua raivaamalla riittävästi tilaa asennustyölle ja varmistaa, että asentajalla on käytettävissään sähköä asennustyön aikana. Ylimääräiset tavarat ja esteet on hyvä siirtää pois terassilta tai parvekkeelta. Asentajan työ vaatii usein myös sisätiloissa liikkumista erityisesti parvekelasituksia tehtäessä, joten kulkureitti kannattaa pitää mahdollisimman vapaana tavaroista. Kannattaa myös huomioida, että asentajan työ vaatii turvakenkien käyttöä, joten matot kannattaa nostaa syrjään ja tarvittaessa suojata lattiat. Terasseilla työ hoituu monesti ulkokautta eikä asentajan ole tarvetta liikkua sisätiloissa.

Asennus sujuu yleensä päivässä tai parissa – kohteesta ja sen vaatimuksista riippuen. Asennustyö ei vaadi jatkuvaa läsnäoloa, joten voit olla huoleti asennustyön aikana myös poissa kotoa. Kun asennus on valmis, asentaja näyttää kuinka laseja käytetään ja antaa esimerkiksi vinkkejä niiden huoltoon. Tällöin kannattaa olla paikalla ja varata hetki aikaa, jotta saat kaiken irti uunituoreista laseistasi!

Asennuksen jälkeen on aika nauttia

Uusi elämä lasitetulla parvekkeella tai terassilla voi alkaa. Onko toiveissasi lisähuone, jossa voi viettää leppoisaa aikaa vai onko suunnitelmissasi järjestää enemmän tilaa tavaroiden säilytykselle? Voit sisustaa parvekkeesta tai terassista mieleisesi lisähuoneen mukavaan oleskeluun tai hyödyntää tilan muutoin haluamallasi tavalla.

Lue blogistamme vinkit terassin sisustamiseen.

lasitettu terassi on tyylikäs lisätila, Lumon terassilasitus