Enemmän mukavuutta asumiseen ja iloa koko perheelle

Lasitettu terassi nostaa kotona viihtymisen aivan uudelle tasolle. Se on arjen mukavuutta parhaimmillaan - kesäisiä grillijuhlia, perheen kanssa vietettyjä lomapäiviä, aamuisia kahvihetkiä, lasten leikkejä ja rauhallisia kotikonttoripäiviä. Säällä kuin säällä. Lasitusten ansiosta melu vähenee, energiaa säästyy ja pinnat pysyvät siistinä siitepölyltä ja muilta roskilta.  

Enemmän tilaa

Lasitettu terassi tuo monesti kaivattua lisätilaa kotiin ja se onkin mahdollista sisustaa ylimääräiseksi huoneeksi, jossa voi esimerkiksi grillata, pelata ja leikkiä, lukea kirjaa, tehdä etätöitä tai muuten vain viettää aikaa. Lue blogistamme vinkit miten sisustat terassista mukavan oleskelualueen. 

Enemmän tunnetta

Ruokahetki ystävien kesken, leikkituokio lasten kanssa, omaa aikaa kirjan parissa. Lasituksen ansiosta viihdyt terassilla tai parvekkeella yksin tai yhdessä. Voit ottaa kesän aikaisemmin vastaan ja nauttia alkukesän aurinkoisista päivistä. Lasitetulle terassille kevät tulee aikaisemmin, lue blogistamme lisää!

Enemmän kotia

Toteuta toiveesi ja haaveesi. Lasitettu terassi tai parveke on lisähuone, jonka voit sisustaa ja koristella oman tyylisi mukaisesti. Saat viihtyisän oleskelutilan, kun valitset mieleisesi tekstiilit, kasvit ja huonekalut. Tyylikäs lasitus viimeistelee kotisi viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Lue blogistamme sisustussuunnittelija Laura Ratian vinkit sisustukseen. 

Nyt onkin oikea aika toteuttaa haaveet! Hyödynnä etumme ja pidennä terassikautta omalla lasitetulla parvekkeellasi tai terassillasi: 
Annamme nyt vähintään 2 000 euron arvoisen parveke- tai terassilasituksen ostaneille asiakkaille Lumon-auringonsuojaverhot -50% alennuksella.

LUE LISÄÄ EDUSTA

Lisämukavuutta terassille - auringonsuojaverhot tarjoavat varjoa ja yksityisyyttä

Terassilasituksesta saat täyden hyödyn irti hankkimalla lasitukseen sopivat auringonsuojaverhot. Ne lisäävät käyttömukavuutta säätelemällä lämpötilaa ja tarjoamalla näkösuojaa. Lisäksi auringonsuojaverhot jatkavat terassin sisustusmateriaalien ikää, kun suora auringonpaiste ja UV-säteet eivät pääse haalistuttamaan ja haurastuttamaan terassilla olevia huonekaluja ja sisustustekstiilejä. Tutustu tarkemmin auringosuojaverhojen etuihin. 

 

Katso kuvia toteutetuista terasseista

Lue lisää asiakkaidemme kokemuksista

Tutustu TERASSIVAIHTOEHTOIHIN 

Kolme syytä lasittaa terassi juuri nyt 

1. Lasiterassilla enemmän mukavuutta asumiseen

Lasitettu terassi tuo sekä kotiin että mökille luonnollisesti lisää tilaa ja parantaa samalla asumismukavuutta. Terassilasituksen tuomat hyödyt voidaankin jakaa kahteen tyyppiin: käytännön hyötyihin ja tunnelmatekijöihin, joista molemmat korottavat omalta osaltaan asumismukavuutta!
Lue lisää blogistamme ”Mukavuutta asumiseen lasitetulla terassilla - vedontunne veks!”

 

2. Lasitetusta terassista on iloa koko perheelle

Terassi on mukava paikka viettää perheen ja läheisten kanssa yhteistä aikaa. Keväällä ja kesällä lasitettu terassi on monelle kuin toinen olohuone, jossa nautitaan aamukahvia ja syödään yhdessä grilliruokaa. Lasten kanssa ruokailutkin saattavat sujua jouhevammin terassilla, kun tutun keittiön sijaan syödäänkin lounasta ulkona. Vaihtelu virkistää nimittäin myös perheen pienempiä! Lue lisää blogistamme: Lasitettu terassi on lapsiperheen monitoimitila

3. Lasitettu terassi on koko perheen yhteinen lisätila, jossa myös lemmikki nauttii olostaan.

Äänet ja hajut ovat terassilla lähellä, mutta samalla lasitus tekee tilasta turvallisen. Kissan tai koiran karkaamisesta ei tarvitse huolehtia, vaan eläimet voivat liikuskella sisältä terassille ja takaisin vapaasti. Blogistamme löydät artikkelin, miten lasituksesta hyötyvät myös perheen nelijalkaiset: ”Kissa tai koira taloudessa – lasitettu terassi sopii lemmikkikotiin”


 

Lataa maksuton Inspiraatio-opas terassin ja pihan suunnitteluun

Inspiraatio-opas on kattava ideapaketti terassin ja pihan suunnitteluun. Oppaastamme saat tietoa myös terassin sisustamisesta viihtyisäksi oleskelutilaksi.

Lataa maksuton INSPIRAATIO-opas

Terassilasituksen hinta - Nyt saat ensimmäiset 6 kk ilman rahoituskorkoa

Terassilasituksen hintaan vaikuttavat monet asiat kuten terassin muoto ja mitat, asennustapa, arkkitehtooriset vaatimukset, yms. Tämän takia lasiterassin tarkkaa hintaa on mahdotonta sanoa tutustumatta yllä mainittuihin asioihin. Tarkan hinta-arvion saat veloituksetta Lumon asiantuntijoiltamme.

Terassilasituksen hankinta voi tuntua kertainvestointina suurelta. Säästössä ei kuitenkaan tarvitse olla koko summaa, vaan terassin voi hankkia myös osamaksulla – aivan kuten minkä tahansa huonekalun tai kodinkoneen. Lasitus on investointi, joka ylläpitää tai jopa kasvattaa talon arvoa.

Lue lisää rahoitusvaihtoehdostamme - nyt saat ensimmäiset 6 kk ilman rahoituskorkoa!

Tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti

Lasiterassi auringonsuojaverhoit