Lumon luo yhteistyössä Kojamon kanssa parempia koteja

Kojamo Oyj:n Lumo kodit hankki vuoden 2018 lopulla 68 asuntoa Helsingin Sörnäisistä, joiden parvekkeet päätettiin lasittaa. Parvekelasientoimittajaksi valikoitui Lumon. Kojamo Oyj:n tekninen manageri Panu Puura tuntee Lumonin tavan toimia ja yhteistyö on jatkunut jo useamman vuoden ajan. Lumon palvelee kiinteistön omistajia aina hankkeiden suunnittelusta huoltopalveluun saakka.

Mitä mieltä Kojamolla ollaan parvekelasitusten roolista osana kiinteistön elinkaarta?

Kun miettii vuokra-asumisen trendejä, miten näette parvekkeiden lasituksen roolin osana kehitystä?

- Parvekkeelliset asunnot ovat asiakkaiden keskuudessa hyvin haluttuja ja joillekin se on jopa vaatimus asuntoa valittaessa. Ihmiset ovat tänä päivänä hyvin mukavuudenhaluisia ja parvekkeellisissa asunnoissa lasitukset parantavat viihtyvyyttä huomattavasti. Varsinkin lasitetuista parvekkeista on muodostunut kesäaikaan ihmisille toinen olohuone ja ihmiset ovat alkaneet panostaa parvekkeiden sisustukseen. Tämä näkyy myös uudistuotannon puolella ja nykyään on enemmän sääntö, kuin poikkeus, että parvekkeille asennetaan lasitukset jo rakennusvaiheessa.

Lumon on mukana parvekelasien korjausprojekteissa heti alusta lähtien

Jos miettii kiinteistön omistajan kannalta tärkeimmät seikat, jotka tukevat lasituksien hankintaa, mitkä ne olisivat?

- Haluamme parantaa asiakkaiden viihtyvyyttä ja parvekelasitukset pidentävät vuotuisesti parvekkeen käyttöaikaa. Kiinteistön kannalta lasitukset pitävät parvekerakenteet paremmassa kunnossa ja tämä taas pidentää rakenteiden käyttöikää.

Lumon Suomi Oyn työnjohtaja mittaamassa parveketta

Lumon pyrkii olemaan projekteissa alusta asti mukana ja tekemään lasituksien hankinnan helpoksi. Miten tämä näkyy teille lasitusprojekteissa?

- Lasitusurakoitsijan mukana olo projektin suunnitteluvaiheessa on ehdottomasti hyvä asia ja he pystyvät tuomaan oman näkemyksensä esimerkiksi parvekekaideratkaisuja valittaessa. Silloin saadaan suoraan järkevimmät kokonaisratkaisut jo suunnitteluvaiheessa, eikä suunnitelmia tarvitse lähteä muuttamaan kesken projektin.

Lasitus on pitkän ajan investointi, mitkä ovat teidän asettamamanne tärkeimmät kriteerit lasitustoimittajaa valittaessa?

- Lasitustoimittajaa valittaessa tärkeimpiä kriteerejä ovat hinta, laatu, sekä lasitushuollon toimivuus. Toimiva ja säännöllinen huolto pidentää lasitusten käyttöikää.

Lumon kiinteistösijoittajat parvekelasitus auringonsuojaverhot

Lintulahdenaukio 6- kohteessa lasitukset ovat hyvässä vauhdissa, kertoisitteko että mitkä tekijät vaikuttivat päätökseen hankkia lasitukset tähän kohteeseen? Ja mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että lasitustoimittajaksi valikoitui Lumon?

- Teimme investointipäätöksen kohteen ostosta viime syksynä ja jo tutustumiskierroksella oli mietinnässä, miten voisimme parantaa kohteen houkuttelevuutta, sekä asukkaiden viihtyvyyttä. 12-kerroksinen kohde sijaitsee meren läheisyydessä Sörnäisissä ja varsinkin merelle päin olevat parvekkeet voivat olla aika ajoin melko tuulisia, joten päätös lasituksien asennuksesta oli melko helppo. Olemme tehneet Lumonin kanssa yhteistyötä jo usean vuoden ajan, varsinkin ylläpitopuolella Lumon on suorittanut meidän kohteisiin täydennyslasituksia lukuisiin kohteisiin ja tämän vuoksi oli varsin helppoa jatkaa yhteistyötämme tämän kohteen osalta.

Lopuksi vielä tärkeä kysymys, suosittelisitteko Lumonia myös muille alanne toimijoille?

- Voin suositella Lumonia lasitustoimittajana useamman vuoden yhteistyön kokemuksella. Projektit ovat valmistuneet ajallaan, tuotteen laatu on ollut hyvä ja myös huoltotoimenpiteet ovat sujuneet mutkattomasti.