
Uudisrakentaminen
Näyttäviä ja kestäviä parvekejulkisivuja uudiskohteisiin
Jokainen uudiskohde on yksilöllinen ja siksi onnistunut toteutus vaatii rautaista ammattitaitoa. Kun tavoitteena on rakentaa ihmisille parempia koteja, avainasemassa ovat luotettavat kumppanit sekä aikaa kestävät ratkaisut ja materiaalit. Tällä hetkellä Suomessa yli 90 prosenttiin uusista rakennuksista asennetaan lasituksia jo rakennuksen rakentamisen aikana. Parvekelasit lisäävät tutkitusti parvekkeen oleskelukäyttöä 20 prosenttia.

Luotettava ja osaava kumppani, jonka kanssa yhteistyö sujuu
Kanssamme työskennellessä niin suunnittelijat, rakennuttajat kuin urakoitsijatkin voivat olla luottavaisin mielin, sillä tuomme osaamisemme hankesuunnittelun tueksi, varmistamme laadukkaan toteutuksen ja vastaamme tuotteistamme koko niiden elinkaaren ajan.
Tapamme mukaan toimimme ammattimaisesti asiakasta kuunnellen. Tuotekehitys, suunnittelu, myynti, valmistus, asennus ja huoltopalvelu ovat kaikki omissa käsissämme. Kun koko toimintaketju on saman katon alla, vastuukysymyksiä ei tarvitse miettiä.
Vuosien varrella olemme kehittäneet ja automatisoineet merkittävän osan prosessejamme, jotta pystymme takaamaan parhaan mahdollisen laadun jokaisessa uudisrakentamisen kohteessa.
Vankka kokemuksemme hankesuunnittelusta takaa projektin kustannustehokkuuden ja onnistuneen lopputuloksen. Kattava digitaalinen ja henkilökohtainen suunnittelutuki tekevät yhteistyöstä suoraviivaista ja vaivatonta.
Lumon on vakavarainen kotimainen perheyritys. Meillä on pitkä kokemus erilaisista uudisrakentamisen hankkeissa ja toimintamme perustuu aktiiviseen yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa.

Lasitettu parvekejulkisivu tuo merkittäviä hyötyjä koko kiinteistölle
- Näyttävä julkisivu nostaa paitsi talon, myös asuntojen arvoa sekä tuo lisämukavuutta asumiseen.
- Parvekelasitus suojaa parvekkeen rakenteita, mikä taas pidentää parvekkeen huoltovälejä ja parvekeremonttien tarvetta.
- Lasitettu parveke säästää tutkitusti energiaa.
Parvekejulkisivu pienentää kiinteistön elinkaarikustannuksia. - Parvekelasitus vähentää ympäristöstä asuntoon kuuluvaa melua sekä suojaa parveketta roskilta ja siitepölyltä

Referenssikohteitamme
Lumon on toteuttanut tuhansia parvekejulkisivuja Suomessa ja ulkomailla. Asiakkaamme arvostavat osaamistamme ja iloitsemme mahdollisuudesta olla mukana monenlaisissa projekteissa ympärimaailmaa -niin pienissä kuin suurissakin.
Haluamme aina tarjota parhaan ja halutuimman ratkaisun jokaiseen kohteeseen turvallisuutta unohtamatta. Referenssigalleriassamme on sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteita
Lumon parvekejulkisivulla yhtenäinen ja viimeistelty ilme uudiskohteelle
Lumon parvekejulkisivu on kokonaisuus, joka muodostuu alumiini- ja lasikaiteesta sekä siihen saumattomasti integroituvasta parvekelasituksesta. Asiakkaita ja markkinoita kuunnellen kehitetyt tuotteemme mahdollistavat laadukkaan, kestävän ja ajattoman ratkaisun jokaisen talon yksilölliseen arkkitehtuuriin.
Lumon parvekejulkisivu luo koko rakennukselle viimeistellyn, modernin ja tyylikkään ilmeen, joka vastaa tämän päivän arkkitehtuurisiin vaatimuksiin ja rakentamisen haasteisiin. Mitoituksessa huomioidaan aina parvekelasituksista kaiderakenteelle aiheutuva lisätuulikuorma. Lisäksi viranomaisvaatimusten mukaiset rakennelaskelmat sisältyvät aina toimitukseen.

Suosittelisin Lumonia pitkällä kokemuksella. Se, että Lumonin tuotteet toimivat säässä kuin säässä ja kaiken lisäksi ne ovat hyvännäköisiä.
Markku Korjonen, Arkkitehtitoimisto Lappalainen & Korjonen Oy
Uudisrakentamisen projektikohteemme etenevät tyypillisesti seuraavasti:

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoja
Autamme mielellämme tuotteisiimme ja ratkaisuihimme liittyvissä kysymyksissä projektin kaikissa vaiheissa.
Lumon tuoteratkaisut ovat laboratoriotestattuja ja täyttävät kaikki kaiderakenteille asetetut testausvaatimukset. Ne mitoitetaan aina kohdekohtaisesti oman asiantuntevan ja kokeneen suunnitteluosastomme voimin. Tämä takaa, että tuoterakenteemme täyttävät kullekin kohteelle asetetut lujuus- ja käyttöturvallisuusvaatimukset.
Tutustu tarkemmin Lumonin tuotteisiin ja ratkaisuihin

Lumon Lasitus

Lumon Kaide

Lumon Katto

Visor kaihtimet

Lumon Määräaikaishuolto

Referenssikohteitamme
Virtuaalikierros lasitetulla parvekkeella
Voit tutustua Lumon parvekelasituksiin virtuaalisen parvekekierroksemme kautta. Vierailemalla virtuaalisella parvekkeellamme voit nähdä, kuinka parvekkeesta tulee luonnollinen ja monikäyttöinen osa asuntoa, kun se lasitetaan Lumon parvekelaseilla. Aloita virtuaalikierros tästä.

BIMObject –
Autodesk Revit ja ArchiCAD
Lataa Lumon BIM-objektit BIMObject-alustalta ja lisää Lumonin tuotteet helposti suunnitelmiisi.

ProdLib – AutoCAD
Lataa tästä ProdLib ja ota Lumon-kirjasto käyttöösi.

Lumon suunnitteluohje
Selainpohjaisesta suunnitteluohjeesta löydät Lumonin tuotteiden tekniset tiedot rakennekuvineen.
Pysy ajantasalla julkisivurakentamisesta ja lue blogiamme
-
Silkkipainolasit
Parvekejulkisivut ovat merkittävässä roolissa rakennuksen ilmeenluojana. Lumon silkkipainolasit antavat mahdollisuuden niin persoonallisiin kuin perinteisempiinkin parvekejulkisivuihin uudis- ja korjausrakentamisen kohteissa. Eri kuvioin ja värein painettavat silkkipainolasit antavat tilaa arkkitehtien luovuudelle ja vapaat kädet luoda pintoihin elävyyttä ja vaihtelevuutta.
-
Parvekelasitus on tehokas keino säästää lämmitysenergiaa
Dramaattisesti nousseet energian hinnat ovat herättäneet huolta Euroopassa ja koko maailmassa. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan sähkön hinta on vuoden 2021 lopussa kohonnut Euroopassa korkeimmalle tasolle yli vuosikymmeneen. Tämän johdosta myös taloyhtiöissä kiinteistön energiatehokkuuteen kiinnitetään uskoakseni nyt enemmän huomiota kuin koskaan.
-
Silkkipainettu lasikaide – monien mahdollisuuksien ratkaisu parvekejulkisivuun
Lumonin silkkipainettu lasikaide tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia parvekejulkisivun arkkitehtuurille. Lasikaiteiden kuvioilla ja väreillä voidaan luoda kohteen mukaisesti rohkea tai hillitty ilme sekä kaikkea siltä väliltä. Silkkipainokäsitelty lasikaide soveltuu erinomaisesti myös saneerauskohteisiin, joissa parvekekaiteiden ulkonäkö halutaan säilyttää.