Vuoden 2020 Lasirakenteeksi on valittu Tripla – Lumon on toimittanut kohteen parvekejulkisivun

8 toukokuu 2020

”Vuoden 2020 Lasirakenteeksi on valittu Tripla – suurrakennushanke, jossa lasirakenteista esille nousevat kolme pääkohtaa: moniulotteinen kokoseinän parvekelasijulkisivu, box-ikkunat ja aseman taitelasijulkisivu. Palkinnon myöntää Tasolasiyhdistys ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkintotuomariston mukaan Triplan suunnittelussa on otettu taitavasti huomioon ympäröivän alueen massiivinen rakenne tuomalla kokonaisuuteen keveyttä, uutta ilmettä ja moniulotteisuutta, jopa lämminhenkisyyttä modernein lasirakentein.

Pasilan Tripla on voittanut kahden vuoden välein jaettavan Vuoden Lasirakenne -palkinnon. Palkinnolla Suomen lasiala haluaa nostaa esille esimerkillisiä lasirakentamisen kohteita, jotka ovat näyttävyyden lisäksi kiinnostavia ja haastavia. Tripla valittiin voittajaksi seitsemän ehdokkaan joukosta hankkeen suunnittelun vaativuuden ja monitahoisen lasisen julkisivurakenteen ansiosta. Vaikka Triplan julkisivun taitelasi, boxikkunat ja kokoseinän parvekelasitus ovat massiivisia, on ilmettä osattu rikkoa kolmiulotteisuudella ja uudenlaisilla ratkaisuilla. Lisäksi suunnittelun tasosta kertoo se, että alkuperäinen idea on pystytty viemään läpi koko hankkeen.” Kertoo Tasolasiyhdistyksen 7.5.2020 julkaisema lehdistötiedote.

.

Triplan parvekejulkisivuun on toimitettu Lumon tuotteita noin 7 400 lasikappaletta, mikä tekee yhteensä noin 6 800 neliömetriä

Pasilan Triplan suurrakennushankkeen rakennuttaja YIT ja Lumon ovat tehneet kohteessa tiivistä yhteistyötä parveke- ja kaidelasitusten osalta. ”400 asunnon kokonaisuuden parvekejulkisivun lasitukset on toteutettu integroiduilla Lumon parvekelasituksen ja -kaiteen yhdistelmällä ja tehokkaan asennusprosessimme ansiosta koko kohde on saatettu valmiiksi neljän asentajan voimin. Triplan kaiteiden toteutustavassa on nähtävillä uusi tuotekehityksemme innovaatio, joka mahdollistaa täysin tolpattoman ratkaisun myös monimuotoisissa parvekkeissa. Tripla-projektin onnistunut lopputulos saavutettiin hyvällä yhteistyöllä oman projektiliiketoimintamme, kohteen tilaajan sekä suunnittelijoiden välillä”, kertoo Lumon Oy:n kehitysjohtaja Risto Kivioja. 

  • terassi kesä illanvietto juhlat

    Juhlat jatkuvat terassille

    Onnistuneet juhlat vaativat aina valmisteluja, olivatpa ne pienet tai suuret. Kauniit kesäpäivät houkuttelevat järjestämään juhlat kotona, erityisesti koska pihan voi valjastaa juhlatilan jatkeeksi.  Vaihteleva sää voi kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa järjestäjille. Jos kodista löytyy terassi, sen tarjoamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää maksimaalisesti. Hyvällä suunnittelulla terassista on paljon iloa.

    Lue lisää…
  • Parvekkeen kaidelasi ei ole sama asia kuin parvekelasi – tiedä millaisen tarkastuksen tilaat

    25.6.2026

    Lue lisää…
  • Terassilasitus teki Nelli Matulan merenrantamökistä paratiisin

    Laulaja-lauluntekijä Nelli Matulan perheen yhteisellä mökillä oli pitkään haaveiltu merelle avautuvan terassin uudistamisesta. Kun pitkäaikainen haave lasitetusta terassista viimein toteutui Huvila & Huussi -ohjelman myötä, muuttui samalla koko tapa viettää aikaa mökillä.

    Lue lisää…