Lumonin parvekkeelle parhaat arvosanat äänieristystestissä Saksassa

23 lokakuu 2017

Lumon on saanut merkittävän tuloksen parvekkeiden äänieristystä mittaavassa testissä Saksassa. Yhtiön suosituin lasitusmalli Lumon 5 saavutti 26 desibelin tason, mikä on markkinoilla olevien puitteettomien lasitusten paras. Testi teetettiin riippumattoman SG-Bauakustikin testilaboratoriossa Saksassa.

– Saksassa parvekkeita lasitetaan eri syistä kuin esimerkiksi Suomessa: äänieristys on ratkaiseva kriteeri. Moni kiinteistö sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn väylän varrella, joten lasituksella haetaan huoneiston alempaa melutasoa, kertoo elokuussa 2017 parvekerakentamisesta tohtoriksi väitellyt Kimmo Hilliaho Lumonilta.

Testi tehtiin saksalaisessa testilaboratoriossa eurooppalaisen standardin mukaisesti.

– Halusimme nähdä, miten koko Lumon konsernin kansainvälisestikin suosituin tuotteemme Lumon 5 pärjää kiinteistön ulkopuolelta tulevan äänen vaimennuksessa. Testituloksen mukaan Lumon 5:n ilmaääneneristävyys oli parhailla tiivisteillä 26 dB ja yhdessä Lumon kaiteen kanssa 27 dB. Tulos on paras yhdenkään parvekelasitustuotteen koskaan saama arvosana, Hilliaho sanoo.

Lumonin Keski-Euroopan johtaja Antti Vänskä korostaa, että parvekkeen äänieristys ratkaisee Saksassa lasitusurakan saamisen.

– Desibelivaatimus alkaa näkyä jo saksalaisessa kaavoituksessa. Uskonkin, että tulevaisuudessa tietystä desibelitasosta tulee vaadittava normi. Sen vuoksi testitulos on meille merkittävä. Voimme jatkaa kunnianhimoista tuotekehitystä, Vänskä toteaa.

Markkinoiden avaus Belgiaan ja Itävaltaan

Lumon on kasvanut suunnitelmiensa mukaan kansainvälisillä markkinoilla. Vuoden 2020 päämääränä on lähes kaksinkertaistaa liikevaihto 200 miljoonaan euroon nykyisestä 120 miljoonasta eurosta.

– Tänä vuonna arvioimme, että jo puolet liikevaihdosta tulee viennistä. Olemme keskittyneet voimakkaasti kansainvälistymiseen. Belgiassa voitimme juuri ensimmäisen lasitusurakan, ja Itävallassa on löytynyt jälleenmyyjät tuotteidemme myyntiin. Monissa Keski-Euroopan maissa markkinat avautuvat nyt vauhdilla, joten olemme oikeaan aikaan liikkeellä, Vänskä kommentoi.

Lumon Oy
henkilöstön kehityspäällikkö Kimmo Hilliaho
puh. 0400 780 909
[email protected]

Lumon Oy
johtaja, Keski-Eurooppa, Antti Vänskä
puh. 040 513 8108
[email protected]

Lumon on erikoistunut parvekejulkisivutuotteiden ja lasiterassien myyntiin, valmistukseen ja asennukseen – erikoisosaamisalueena lasi- ja alumiinirakentaminen. Tärkeimmät vientimaat ovat Espanja, Ruotsi, Saksa, Venäjä, Norja, Ranska ja Sveitsi. Yrityksen tuotantolaitokset sijaitsevat Kouvolassa. Perheyhtiön liikevaihto on lähes 130 miljoonaa euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus noin 60 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee yli 950 henkilöä.

  • Opas arkkitehdeille ja rakentajille: Parvekelasien tekniset tuulikuormavaatimukset

    On ennustettu, että vuoteen 2050 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Tämä trendi korostaa kaupunkirakentamisen merkitystä ja kasvattaa korkeiden rakennusten kysyntää. Rakennuksen korkeuden kasvaessa rakentamiseen liittyvät haasteet lisääntyvät. Arkkitehdin on löydettävä ratkaisu, joka yhdistää esteettisyyden, teknisen suorituskyvyn, turvallisuuden ja taloudellisuuden.

    Lue lisää…
  • Vaatiiko terassilasitus rakennuslupaa?

    Millaisen luvan terassin lasittaminen vaatii? Vai vaatiiko se lupaa lainkaan? 1.1.2025 voimaan tullut rakennuslaki muutti lupakäytäntöjä, joista kerromme lisää tässä blogiartikkelissa.

    Lue lisää…
  • Lasiterassin rakentaminen ja uuden rakennuslain vaikutukset – lupa ei ole enää aina pakollinen

    Vuoden 2025 alussa voimaan tullut uusi rakennuslaki (751/2023) toi mukanaan merkittäviä muutoksia rakentamismääräyksiin Suomessa. Alle 50 neliömetrin katokset eivät uuden lain mukaan vaadi enää lupaa. Tämä tarkoittaa, että valmisterassit, joiden seinäalasta on avattavissa yli 30% on vapautettu luvanvaraisuudesta. On kuitenkin tärkeää huomioida paikalliset rakennusjärjestykset ja kaavamääräykset, jotka voivat velvoittaa hakemaan luvan tai tekemään ilmoituksen pienemmillekin rakennelmille.

    Lue lisää…