
Lumonille merkittävä tilaus Kanadasta
10 syyskuu 2018
Parveke- ja terassilasitusten markkinajohtaja Lumon Oy on tehnyt kaikkien aikojen suurimmat kaupat Kanadaan. Kyseessä on noin 3,5 miljoonan euron parvekelasitoimitus, joka tulee uudelle rakennettavalle asuinalueelle Langleyn kaupunkiin Vancouverin kupeeseen.
”Kyseessä on 11 taloa, joista 8 on kerrostaloja ja 3 rivitaloja. Asuntoja tulee yhteensä 600, ja lasitukset asennetaan näihin jokaiseen”, Lumonin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen kertoo.
Asuinalueella on nyt aloitettu maansiirtotyöt, ja parvekelasien asennus ajoittuu ensi vuoteen 2019. Kerrostalot ovat puukerrostaloja, jotka ovat Kanadan länsirannikolla tyypillisiä.
”Kauppa osoittaa sen, miten hyvin parvekelasimme sopivat erilaisiin tarpeisiin, kiinteistön rakennustavasta ja -materiaalista riippumatta”, Kinnunen sanoo.
Kauppa tukee hyvin Lumonin 2020-strategiaa, jossa yritys tähtää kannattavaan kasvuun ja liikevaihdon tuplaamiseen etenkin kansainvälisillä markkinoilla. Viime vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli noin 120 miljoonaa euroa ja yrityksessä työskenteli 950 henkeä. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus Lumonilla on noin 54 miljoonaa euroa 2017.
-
Pizza-Jarin vinkit: Napolilainen pizza kotona
Lue lisää…Hyvä pizza ei välttämättä vaadi matkaa Napoliin. Myös kotona voi valmistaa herkullisen napolilaisen pizzan, kun perusasiat ovat kunnossa. Yksinkertaiset raaka-aineet, huolellisesti valmistettu taikina ja kuuma uuni luovat jo hyvän pohjan. Pizzan valmistaminen on samalla mukavaa tekemistä niin rauhalliseen hetkeen kuin isomman porukan kesken.
-
Suojattu: Parvekekaiteet muuttavat Arabianrannan tornitalon aurinkovoimalaksi
Lue lisää…As Oy Helsingin Arabianrannan Illuusiossa kunnianhimoiset energiatavoitteet, tornimainen arkkitehtuuri ja vanha tehdasmiljöö yhdistyvät uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Lumonin eKaide auttaa hyödyntämään laajat parvekejulkisivut aurinkoenergian tuotannossa.
-
Juli Arabianrannan Illuusion parvekekaiteet tuottavat aurinkosähköä rakennuksen käyttöön
Lue lisää…29.9.2026
Kun tornitalon katolla on rajallisesti tilaa aurinkopaneeleille, myös parvekkeet voivat tuottaa sähköä. Helsingin Arabianrantaan valmistuvassa 16-kerroksisessa asuinkerrostalossa Lumonin eKaide yhdistää parvekekaiteen ja aurinkopaneelin osaksi rakennuksen julkisivua.