Lehdistötiedote: Lumon jatkaa tehdasinvestointeja Kouvolassa sekä Kanadan Torontossa

27 elokuu 2020

Lumon on päättänyt investoida jälleen Kouvolan tuotantolaitoksiin rakentamalla 3 000 m2 valmistuotevaraston logistiikkapihalle. Yhteensä puolen miljoonan euron investoinnilla halutaan keskittää valmiiden lasitusten varastointi yhdelle logistiikka-alueelle.

-Siirtämällä tuotteet katettuun varastoon voimme tehostaa operointia, vähentää trukkiliikennettä eri piha-alueiden välillä sekä saamme varastoitua kuljetusta odottavat lasitukset säältä suojaan, toimitusjohtaja Jussi Kinnunen kertoo.

Kanadan tuotannossa vastataan kuluttajamyynnin kasvuun investoimalla omaan lasinjalostukseen

Lumon on toiminut Kanadassa vuodesta 2011. Tähän asti Kanadan tehdas on vastannut lasitusten kokoonpanosta, jonne lasi on ostettu alihankintana valmiiksi jalostettuna.

-Uuden miljoonan euron investoinnin myötä otamme lasinjalostuksen alkupään eli lasivarastoinnin, leikkuun ja hionnan omiin käsiimme, Kinnunen sanoo. Lasi toimitetaan jatkossa rahtikarkaistuna, josta se jatkojalostetaan valmiiksi lasituksiksi.

Investoinnin tavoitteena on parantaa Kanadan yksikön kilpailukykyä sekä kustannustehokkuutta. Kanadassa on vaikean kevään jälkeen ollut myynnillisesti hyvä kesä, eritoten pientalosektorilla. Myös tulevaisuuden näkymät ovat hyvät.

 -Kuluttajamarkkinassa toimitusvarmuus- ja aika ovat avainasemassa, eikä nykyinen alihankkijamme ole pystynyt vastaamaan kasvaneisiin tilausmääriimme. Sen vuoksi koemme nyt olevan oikea aika investoida, Kinnunen summaa.

Kanadaan menevät projektikohteet valmistetaan edelleen Kouvolassa, joten investoinnilla ei ole vaikutusta Kouvolan tuotantoon.

-On ollut hienoa nähdä kansainvälisen liiketoiminnan kääntyminen kasvuun kesän aikana. Kuten jo tällä viikolla aikaisemmin kerroimme, teimme Venäjälle volyymissa mitattuna kaikkien aikojen suurimman lasituskaupan, jonka myötä toimitamme Moskovaan Lumon lasituksia yli 9 km Kinnunen sanoo. Lisäksi esimerkiksi Espanjan kuluttajamyynnissä on nähtävissä selkeää kasvua verrattuna viime vuoteen.

Edellisestä investoinnista kerroimme viimeksi kesäkuussa, kun miljoonan euron silkkipainokonelinja otettiin käyttöön Kouvolan tuotannossa. Investoinnit ovat osa yhtiön investointiohjelmaa, jonka suuruusluokka on viimeisten kolmen vuoden aikana ollut yhteensä noin 25 miljoonaa euroa.

Lisätietoa:

Jussi Kinnunen

Toimitusjohtaja

jussi.kinnunen@lumon.fi

puh: 040 738 2642

Mira Warva

Viestintäpäällikkö

mira.warva@lumon.fi

puh: 0400 297 936

  • Pizza-Jarin vinkit: Napolilainen pizza kotona

    Hyvä pizza ei välttämättä vaadi matkaa Napoliin. Myös kotona voi valmistaa herkullisen napolilaisen pizzan, kun perusasiat ovat kunnossa. Yksinkertaiset raaka-aineet, huolellisesti valmistettu taikina ja kuuma uuni luovat jo hyvän pohjan. Pizzan valmistaminen on samalla mukavaa tekemistä niin rauhalliseen hetkeen kuin isomman porukan kesken.

    Lue lisää…
  • Suojattu: Parvekekaiteet muuttavat Arabianrannan tornitalon aurinkovoimalaksi

    As Oy Helsingin Arabianrannan Illuusiossa kunnianhimoiset energiatavoitteet, tornimainen arkkitehtuuri ja vanha tehdasmiljöö yhdistyvät uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Lumonin eKaide auttaa hyödyntämään laajat parvekejulkisivut aurinkoenergian tuotannossa.

    Lue lisää…
  • Juli Arabianrannan Illuusion parvekekaiteet tuottavat aurinkosähköä rakennuksen käyttöön 

    29.9.2026
    Kun tornitalon katolla on rajallisesti tilaa aurinkopaneeleille, myös parvekkeet voivat tuottaa sähköä. Helsingin Arabianrantaan valmistuvassa 16-kerroksisessa asuinkerrostalossa Lumonin eKaide yhdistää parvekekaiteen ja aurinkopaneelin osaksi rakennuksen julkisivua. 

    Lue lisää…