Lehdistötiedote: Lumon investoi 2 M€ Kouvolan tuotantolaitokseen kapasiteetin varmistamiseksi

Vahvan kansainvälisen kasvun myötä Lumonin tuotantokapasiteetti-investoinnit jatkuvat Kouvolaan. Vuoden 2019 lopussa valmistunut lasinjalostustehdas saa laajennusosan, jonka arvo on noin 2 M€. ”Kansainvälisen myynnin kasvu on jatkunut voimakkaana. Alkuvuoden aikana konsernin myynnin kasvu on ollut noin 20%. Tulevaisuuden kasvuun vastaamme Kouvolan investointien lisäksi myös meneillään olevalla Espanjan tehdashankkeella, jossa rakennustyöt ovat alkaneet. Nostamalla tuotantokapasiteettia varmistamme tehokkaan toimitusketjun niin kotimaan kuin kansainvälisen markkinan tarpeisiin.”, kertoo Lumon konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen. 

”Voimakkaasta kasvusta kertoo myös se, että olemme rekrytoineet alkuvuoden aikana globaalisti 200 uutta lumonilaista. Haemme jatkuvasti uusia osaajia laajasti eri tehtäviin eri puolille Suomea sekä ulkomaisiin tytäryhtiöihimme”, Kinnunen sanoo.

”Kouvolan tehtaan 800 neliön laajennuksen rakennustyöt aloitetaan välittömästi ja investointi koneineen ja laitteineen on tavoitteena saada valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Panostamme vahvasti Kouvolan tuotannon kehittämiseen, jotta voimme vastata kotimaan ja vientiyhtiöidemme asiakastarpeisiin”, kertoo tuotantojohtaja Jouni Hilliaho Lumon Oy:stä. 

Lisätietoja:

Jussi Kinnunen
Toimitusjohtaja
Lumon konserni
jussi.kinnunen@lumon.fi 
puh: 040 738 2642

Mira Warva
Viestintäpäällikkö
Lumon Oy
mira.warva@lumon.fi
puh: 0400 297 936

  • Pizza-Jarin vinkit: Napolilainen pizza kotona

    Hyvä pizza ei välttämättä vaadi matkaa Napoliin. Myös kotona voi valmistaa herkullisen napolilaisen pizzan, kun perusasiat ovat kunnossa. Yksinkertaiset raaka-aineet, huolellisesti valmistettu taikina ja kuuma uuni luovat jo hyvän pohjan. Pizzan valmistaminen on samalla mukavaa tekemistä niin rauhalliseen hetkeen kuin isomman porukan kesken.

    Lue lisää…
  • Suojattu: Parvekekaiteet muuttavat Arabianrannan tornitalon aurinkovoimalaksi

    As Oy Helsingin Arabianrannan Illuusiossa kunnianhimoiset energiatavoitteet, tornimainen arkkitehtuuri ja vanha tehdasmiljöö yhdistyvät uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Lumonin eKaide auttaa hyödyntämään laajat parvekejulkisivut aurinkoenergian tuotannossa.

    Lue lisää…
  • Juli Arabianrannan Illuusion parvekekaiteet tuottavat aurinkosähköä rakennuksen käyttöön 

    29.9.2026
    Kun tornitalon katolla on rajallisesti tilaa aurinkopaneeleille, myös parvekkeet voivat tuottaa sähköä. Helsingin Arabianrantaan valmistuvassa 16-kerroksisessa asuinkerrostalossa Lumonin eKaide yhdistää parvekekaiteen ja aurinkopaneelin osaksi rakennuksen julkisivua. 

    Lue lisää…