
Lehdistötiedote: Lumon Espanja sai tunnustusta liiketoiminnan edistämisestä ja laajentamisesta Malagan alueella
19 lokakuu 2021
Viimeisen seitsemän vuoden aikana Lumon Espanjan henkilöstön määrä on kasvanut 70 työntekijästä lähes 400:aan ja yhtiön liikevaihto on kasvanut 9 miljoonasta eurosta 50 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä yhtiö rakentaa Espanjan Antequeraan parvekelasitehdasta, joka aloittaa tuotannon elokuussa 2022.
Edellä mainitut saavutukset ovat syy siihen, miksi Malaga Business Circle palkitsi Lumon Cristales Españan liiketoiminnan merkittävästä edistämisestä ja laajentamisesta Malagan alueella. Malaga Business Circle on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka on toiminut noin 1,5 vuotta ja siihen kuuluu jo yli 100 jäsenyritystä, joiden kokonaisliikevaihto on 1500 M€. Lumon Espanja on osa suomalaista perheomisteista Lumon konsernia.
”Tämä on todellinen tiimipalkinto ja ilman kaikkia Lumon-työyhteisömme jäseniä eivät saavutuksemme olisi olleet mahdollisia, emmekä olisi saaneet oheista tunnustusta”, kiittää Lumon Españan maajohtaja Javier Martínez. ”Haluamme kasvaa, kehittää liiketoimintaamme ja säilyttää pääkonttorimme Malagassa. Olemme oikealla tiellä, mutta tulevaisuuden unelmamme ovat vieläkin suurempia”, Martínez jatkaa.
Lumon Espanja sai tunnustusta liiketoiminnan edistämisestä ja laajentamisesta Malagan alueella

Lumon Cristales Españan maajohtaja Javier Martínez (keskellä) vastaanotti tunnustuksen palkintogaalassa, jonka kaikki tuotot lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.
”Yksi vahva indikaattori halusta kehittää liiketoimintaamme on 30 miljoonan euron investointi uuteen ja moderniin parvekelasitehtaaseen. Rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä ja tehtaan on tavoitteena valmistua ensi vuoden maaliskuussa niin, että tuotanto käynnistyy elokuussa 2022”, Javier toteaa.

Lumon Cristales España rakentaa parhaillaan parvekelasitehdasta Antequeraan ja tuotannon on tarkoitus alkaa elokuussa 2022.
”Muutama vuosi sitten meillä oli vain kaksi toimistoa Espanjassa. Tällä hetkellä toimistoja on 12 ja lisää on tulossa. Autamme asiakkaitamme tekemään kodeistaan parempia Lumon-lasituksilla ja koronapandemia on osoittanut, että ihmiset haluavat laajentaa parvekkeidensa ja terassiensa käyttöä”, Javier kertoo. Vuoden alussa Lumon esitteli uudet lasitustuotteet, joihin tiivistyy 40 vuoden kokemus alan edelläkävijänä.
”Yksi osoitus vahvasta kasvustamme on meneillään olevat rekrytoinnit. Olemme palkanneet kuluneen vuoden aikana jo 180 uutta työntekijää ja pyrimme rekrytoimaan lisää. Meillä on paikkoja avoinna eri toiminnoissa, kuten myynnissä, asennuksella ja tukitoiminnoissa”, Javier kertoo ja jatkaa: ”Kehotan kaikkia, joilla on halu auttaa asiakkaita tekemään kodistaan parempia ja jotka haluavat olla osa maailmanlaajuisesti kasvavaa liiketoimintaa, hakemaan ja liittymään tiimiimme”.
”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että espanjalaisen organisaatiomme kova työ ja ponnistelut saavat tunnustusta. Meillä on Espanjassa loistava tiimi, joka on erittäin asiakaslähtöinen ja tavoittelee tulevaisuuden kasvua”, iloitsee Lumon konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen.
-
Pizza-Jarin vinkit: Napolilainen pizza kotona
Lue lisää…Hyvä pizza ei välttämättä vaadi matkaa Napoliin. Myös kotona voi valmistaa herkullisen napolilaisen pizzan, kun perusasiat ovat kunnossa. Yksinkertaiset raaka-aineet, huolellisesti valmistettu taikina ja kuuma uuni luovat jo hyvän pohjan. Pizzan valmistaminen on samalla mukavaa tekemistä niin rauhalliseen hetkeen kuin isomman porukan kesken.
-
Suojattu: Parvekekaiteet muuttavat Arabianrannan tornitalon aurinkovoimalaksi
Lue lisää…As Oy Helsingin Arabianrannan Illuusiossa kunnianhimoiset energiatavoitteet, tornimainen arkkitehtuuri ja vanha tehdasmiljöö yhdistyvät uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Lumonin eKaide auttaa hyödyntämään laajat parvekejulkisivut aurinkoenergian tuotannossa.
-
Juli Arabianrannan Illuusion parvekekaiteet tuottavat aurinkosähköä rakennuksen käyttöön
Lue lisää…29.9.2026
Kun tornitalon katolla on rajallisesti tilaa aurinkopaneeleille, myös parvekkeet voivat tuottaa sähköä. Helsingin Arabianrantaan valmistuvassa 16-kerroksisessa asuinkerrostalossa Lumonin eKaide yhdistää parvekekaiteen ja aurinkopaneelin osaksi rakennuksen julkisivua.
-
Pizza-Jarin vinkit: Napolilainen pizza kotona
Lue lisää…Hyvä pizza ei välttämättä vaadi matkaa Napoliin. Myös kotona voi valmistaa herkullisen napolilaisen pizzan, kun perusasiat ovat kunnossa. Yksinkertaiset raaka-aineet, huolellisesti valmistettu taikina ja kuuma uuni luovat jo hyvän pohjan. Pizzan valmistaminen on samalla mukavaa tekemistä niin rauhalliseen hetkeen kuin isomman porukan kesken.
-
Suojattu: Parvekekaiteet muuttavat Arabianrannan tornitalon aurinkovoimalaksi
Lue lisää…As Oy Helsingin Arabianrannan Illuusiossa kunnianhimoiset energiatavoitteet, tornimainen arkkitehtuuri ja vanha tehdasmiljöö yhdistyvät uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Lumonin eKaide auttaa hyödyntämään laajat parvekejulkisivut aurinkoenergian tuotannossa.
-
Juli Arabianrannan Illuusion parvekekaiteet tuottavat aurinkosähköä rakennuksen käyttöön
Lue lisää…29.9.2026
Kun tornitalon katolla on rajallisesti tilaa aurinkopaneeleille, myös parvekkeet voivat tuottaa sähköä. Helsingin Arabianrantaan valmistuvassa 16-kerroksisessa asuinkerrostalossa Lumonin eKaide yhdistää parvekekaiteen ja aurinkopaneelin osaksi rakennuksen julkisivua. -
Lasiterassi tuo lisätilaa elämään ympärivuotisesti – Villa Lumen vieraskynä
Lue lisää…Villa Lume on kotoisa blogi sisustamisesta, rakentamisesta ja kotoilusta. Vierasartikkelissa pääset kuulemaan, millaista lapsiperheen arkea Elisa ja Markku viettävät lasitetulla terassilla ja millaista käytännön hyötyä lasiterassi on tuonut heidän elämäänsä. Vanhemmat paljastavat myös kumpikin omat mielipiteensä, mikä lasiterassissa on kaikkein parasta.
-
Uutta tutkimustietoa parvekelasitusten käyttöiästä ja huollosta
Lue lisää…Parvekelasitukset ovat olleet suosittuja suomalaisilla parvekkeilla jo pitkään. Suuri osa Suomen vanhoista kerrostaloparvekkeista on lasitettu, ja valtaosaan Suomessa rakennettaviin uusiin kerrostaloihin myös asennetaan parvekelasitukset. Lasituksella halutaan lisätä viihtyisää asuintilaa ja pidentää parvekkeen vuosittaista käyttöaikaa Suomen sääolosuhteissa.
-
Juhlat jatkuvat terassille
Lue lisää…Onnistuneet juhlat vaativat aina valmisteluja, olivatpa ne pienet tai suuret. Kauniit kesäpäivät houkuttelevat järjestämään juhlat kotona, erityisesti koska pihan voi valjastaa juhlatilan jatkeeksi. Vaihteleva sää voi kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa järjestäjille. Jos kodista löytyy terassi, sen tarjoamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää maksimaalisesti. Hyvällä suunnittelulla terassista on paljon iloa.
-
Parvekkeen kaidelasi ei ole sama asia kuin parvekelasi – tiedä millaisen tarkastuksen tilaat
Lue lisää…25.6.2026
Tässä artikkelissa käymme läpi parvekekaiteisiin ja -lasituksiin liittyviä termejä, jotta taloyhtiöt osaavat tilata oikean tarkastuksen. Sekaannusten välttämiseksi myös asukkaiden ja median on hyvä hallita termit. -
Terassilasitus teki Nelli Matulan merenrantamökistä paratiisin
Lue lisää…Laulaja-lauluntekijä Nelli Matulan perheen yhteisellä mökillä oli pitkään haaveiltu merelle avautuvan terassin uudistamisesta. Kun pitkäaikainen haave lasitetusta terassista viimein toteutui Huvila & Huussi -ohjelman myötä, muuttui samalla koko tapa viettää aikaa mökillä.
-
Miten tehdä lasitetusta terassista viihtyisä? Sisustusammattilaisen vinkit toimivan ja tyylikkään ulkotilan luomiseen
Lue lisää…Oletko miettinyt, miksi toiset tilat ovat niin paljon viihtyisämpiä kuin toiset? Miten ammattilaiset saavat loihdittua harmonisen ja käytännöllisen kokonaisuuden terassille kuin terassille?