Terassilasitus tekee asunnon joutokäyttötilasta olohuoneen jatkeen

25 elokuu 2020

2010-luvun alkupuolella Tampereen teknillisellä yliopistolla ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa teetettyjen pienimuotoisten haastattelututkimusten perusteella voidaan todeta, että 70-80 % omakotiasujista oli jossakin vaiheessa asumisensa historiaa suunnitellut investoivansa rahaa terassiasumisen kehittämiseen. Osalla mietinnässä oli terassin pation uusiminen tai avoterassin kattaminen. Yhtenä suurena investointitarpeena esitettiin myös terassin muuttamista aidosti käyttöön lasitusten avulla eli muuttamista ehkäpä rengasvarastona tai muuna avoimena joutokäyttöalueena oleva rajattu ”piha-alue” suljetuksi ulkotilaksi ja osaksi asumista. Tässä vaihtoehdossa houkutteli usein myös ulkoalueen pidempi käyttöaika ja parantuneet mahdollisuudet huoneenomaiseen sisustamiseen, miniyrttitarhaan ja vaikkapa pienten lasten turvalliseen ulkona nukkumiseen. Lisäksi lasittamisen puolesta puhuivat tekniset syyt, kuten energiansäästö, ääneneristävyys ja talon ulkoseinän säilyminen kauemmin säävaihteluiden aiheuttamilta rakenteiden kulumilta. Syitä siis terassiasumisen kehittämiseen, mutta mikä saa heidät luopumaan lasittamishaaveista?

Kolme keskeistä terassiasumisen kehittämiseen vaikuttavaa tekijää ovat terassituotteiden saatavuus, hinta ja hankinnan helppous. Näistä tuotteiden saatavuus on helpottanut huomattavasti viime vuosina, kun alan toimijat ovat tuotteistaneet juuri terasseille soveltuvia tuoteratkaisuja ja kohdistaneet myyntipanoksia juuri tähän asukassektoriin. Tämä on samalla tuonut tarjonnan lähelle asumista ja lisännyt sekä hintatietoisuutta että hankinnan helppoutta toimittajan suuntaan. Samalla asukkaat ovat hahmottaneet, että parvekkeiden lasitukset eivät olekaan muutaman satasen lisäsatsaus asumiseen, vaan tuhansia euroja maksava investointi, joka vaatii hiukan säästämistä ja ennakkosuunnittelua, mutta maksaa itsensä takaisin asumisen laatuna ja muina hyötyinä elinkaarensa aikana. Toimialan kehittyessä ja palveluiden lisääntyessä lasittamiseen liittyvää byrokratiaa ei ole pystytty supistamaan. Tätä muodostuu aika usein jopa esteeksi lasittamiselle. Kuinka voisimme madaltaa tätä kynnystä jatkossa?

Itse ajattelen niin, että kunnat kilpailevat jatkuvasti asukkaistaan. Tähän voidaan vaikuttaa aktiivisella kuntamarkkinoinnilla. Todellisen viihtymisen kuitenkin ratkaisevat paikalliset palvelut ja kunnan tonttitarjonta. Tämän jälkeen arvioidaan lupien käsittelynopeus, kunnan palvelut sekä kuntamielikuva eli se kuinka viihtyisänä kunta asuinalueineen näyttäytyy? Pohjimmiltaan kunnan omakotiasujat kaipaavat asumisviihtyvyyttä, johon vaikuttavat mm. toimiva koti ja turvallinen ympäristö. Myös kunnan ilmapiiri, jossa tuetaan asumisen kehittämistä eli mm. terassien lasittamista, vaikuttaa kuntamielikuvaan ja halukkuuteen pysyä nykyisillä asuinsijoilla. Uskon, että jokainen kunta haluaa myös olla pientaloasujan nopea ja hyvä palvelija, joka auttaa ja tekee ripeitä sekä reiluja ratkaisuja kuntalaisen unelmia täyttämiseen. Usein puuttuu vain rohkeus ja halu linjata selkeitä ”perusratkaisuja”, jotka toisivat nopeutta ja suoraviivaisuutta lupaprosessiin.

Useat alan toimijat, Lumon mukaan lukien, panostaa siihen, että heillä olisi tuotteistettuja terassiratkaisuja niin pelkän lasiaukon sulkemiseen kuin kokonaisten valmisterassien tekemiseen. Nämä tuotteet ovat suunnitteluperusteiltaan ja mitoitukseltaan samanlaisia. Esim. 3×4 metrinen valmisterassi kahdessa erilaisessa kohteessa ovat terassin osalta suunnitelmiltaan yhdenmukaiset toistensa kanssa. Niitä myös käsittelee yrityksessä ja kunnassa usein samat henkilöt. Siksi näen tässä mahdollisuuksia toiminnan joustavuuden parantamiseen. Siksi toivoisin, että alan toimijat voisivat yhdessä kuntien kanssa miettiä keinoja lupaprosessien joustavuuden kehittämiseen – yhteisenä tavoitteena kuntalaisten asumisviihtyvyyden kehittäminen ja positiivisen kuntamielikuvan luomiseksi. Yhtenä näistä keinoista on sujuva arki, sujuvat lupaprosessit ennen rakennusurakan alkamista ja yhteneväiset käytännöt naapurikunnan kanssa. Tämä asettaisi myös kuntalaiset yhdenvertaiseen asemaan asuinkunnasta riippumatta – riskitekijät, kuten tulipalo, ei tunne kuntarajoja, vaan kehittyy jokaisessa paikassa samojen lainalaisuuksien mukaan. Toiveenani aidosti on, että kuntalaisen ei tarvitse alkaa kurkistella paremmin ja nopeammin palvelevan naapurikunnan puolelle, vaan voi elää tyytyväisenä kotikunnassaan ja kehittää asumistaan omien tarpeidensa pohjalta.