Parvekelasitukset suojaavat rakenteita ja vähentävät remontointitarvetta
18 elokuu 2020
Parvekkeiden suosio nousi voimakkaasti kaupungistumisen myötä 1960-luvulla. Parvekkeiden käyttöiän tavoite on noin 50 vuotta, mutta ankarissa olosuhteissa ne eivät välttämättä kestä niin kauan. Käyttöikään vaikuttaa parvekkeeseen kohdistuva säärasitus, rakenteiden laatu ja vedeneristys. Parvekelasitukset ja vedenohjausjärjestelyt vähentävät rasitusta. Suomessa yli 75 % kaikista parvekkeista on lasitettuja. Uudiskerrostalojen parvekkeista yli 90 % lasitetaan jo rakentamisen aikana.
Parvekelasien tuoma suoja itsessään pidentää parvekerakenteiden käyttöikää 5-10 vuodella. Mikäli parvekelasittaminen yhdistetään massiiviseen parvekerakenteen korjaamiseen, saadaan lisää käyttöikää 25-30 vuotta. Parvekkeet voidaan peruskorjauksen sijaan uusia kokonaan, jolloin myös niiden kokoa voidaan kasvattaa ja talon ilmettä muuttaa modernimmaksi. Samalla asumisviihtyvyys kasvaa ja kiinteistön arvo nousee. Pisteenä i:n päälle; hyvin huollettuna uusi parveke kestää jopa 60-130 vuotta.
Kerrostalon julkisivu parvekeremontin jälkeen
Monesti vanhoissa taloissa parvekkeelle mahtuu juuri ja juuri pöytä ja kaksi tuolia, lisäksi näkymä umpikaiteen yli on olematon, jolloin parvekkeen käyttö jää vähäiseksi tai sitä käytetään lähinnä varastona. Uudella lasitetulla parvekkeella on tilaa loikoilla sohvalla tai syödä koko perheen kanssa ruokapöydän ääressä. Lisäksi lasin läpi näkee esteettä ympäristöön. Lasitettu parveke on kuin yksi lisähuone asuntoon. Lisäksi asunto on helpompi myydä parvekkeen kera. Lisäarvonsa takia parvekkeita on puhkottu vanhoihin kerrostaloihin muutostöinä.
Parvekelasituksen hyödyt
Lasitus antaa parvekkeelle suojan ja muuntaa vanhankin parvekkeen viihtyisäksi ja arvokkaaksi lisätilaksi. Lasitus lisää parvekkeen käyttöaikaa päivittäin ja vuodessa monella kuukaudella. Parvekkeen kalusteet ovat lasin suojassa tuulelta, sateelta ja siitepölyltä. Hyvin varustellun parvekkeen suojassa on turvallista oleskella niin lasten kuin lemmikkienkin. Se on oiva paikka myös pienelle puutarhalle. Lisäksi lasitus säästää tutkitusti energiaa, sillä lasitetulla parvekkeella lämpötila on tyypillisesti 2-15 astetta ulkoilmaa lämpimämpää sijainnista ja vuorokaudenajasta riippuen. Lämpimämpi ilma pienentää parvekkeen kohdalla olevan ulkoseinärakenteiden lämpöhäviötä 15-25% tuoden siten energiataloudellista hyötyä. Tutkimusten mukaan parvekelasien tuoma lämmitysenergian säästö Euroopan alueella vaihtelee tyypillisesti 2-20% välillä. Parvekelasitus vähentää myös sisätiloihin kantautuvaa ympäristömelua. Parvekelasien ääneneristävyydeksi on laboratoriomittauksissa saatu lasitustuotteesta ja tiivistysratkaisuista riippuen 12dB – 27dB. Rakenteista johtuvista syistä parvekkeiden ääneneristävyys on kuitenkin tyypillisesti 4-16dB tilanteesta riippuen.
Auringonsuojaverhot yhdessä tuulettamisen kanssa tuovat parvekkeelle miellyttävät olosuhteet, jolla estetään myös sisätilojen ylilämpeneminen. Lasit on pidettävä talvella suljettuna ja kesällä riittävästi auki.
Keskimäärin lasitettu parveke säästää 300 kilowattituntia energiaa verrattuna lasittamattomaan. Maailman yli 1 000 000 lasitettua Lumon-parveketta tuottavat siis 300 gigawattitunnin energiansäästön vuodessa.
Terassin vuotuinen käyttöaika pitenee lasituksen ansiosta 1-2,5 kuukautta, joissain paikoissa koko vuotuiseksi. Auringon paistaessa sopivasti, jopa Suomessa, lämpötila voi nousta jopa helmikuussa parinkymmenen asteen tienoille.
Betoniparvekkeen remontointi
Vanhoille betoniparvekkeille saadaan pisin käyttöiän jatke, kun parvekkeelle asennetaan parvekelasitukset ja lasikaide, betonipielet suojataan, parvekkeelle lisätään erillinen vesikattorakenne ja vesikaton vedenpoisto ohjataan ulkokautta maahan asti. Oleellista on, että lasitusjärjestelmä asennetaan välittömästi parvekeremontin jälkeen. Kun lasitus suojaa, niin kosteusrasitus pienenee ja parvekkeen kunnossapito helpottuu. Pelkällä lasituksella vanhoillekin parvekkeille voidaan saada viidestä kymmeneen vuotta lisää elinaikaa.
Parvekelasitus puolittaa parvekeremonttien tarpeen ja vähentää merkittävästi kiinteistön elinkaarikustannuksia. Lisäksi se on ympäristöystävällinen teko. Lasi ja alumiini ovat molemmat kierrätettäviä raaka-aineita. Tasolasin raaka-aineista noin 20 % on kierrätyslasia. Myös Lumonilla lasinleikkuujäte toimitetaan kierrätykseen. Kun otetaan huomioon tuotteen valmistus, kuljetus ja asennus sekä toisaalta energiatehokkuus ja rakenteita suojaava vaikutus, voidaan lasituksen laskea kuittaavan hiilipäästönsä keskimäärin vähän yli kolmessa vuodessa.
-
Jouluinen terassi – vinkit joulutunnelman luomiseen
Joulukalentereista avautuu luukku toisensa perään, ja joulu hiipii jo hiljalleen ovelle. Entä jos tänä vuonna antaisit jouluisen tunnelman astua myös terassillesi? Pienillä yksityiskohdilla ja kauniilla sisustuksella lasitettu terassi tai parveke voi muuttua yhdeksi kodin tunnelmallisimmista joulukeitaista – tilaksi, jossa sisä- ja ulkotilat sulautuvat kauniisti yhteen. Kokosimme alle ihanimmat vinkit, joilla saat joulun taikaa terassillesi.
-
Lasitettu terassi talvella – miksi talviasennus kannattaa
Oletko koskaan miettinyt, miten saisit enemmän irti terassistasi? Lasittamalla sen voit nauttia pihasi tunnelmasta ympäri vuoden. Kevättalven auringonsäteet lämmittävät lasitetun terassin nopeasti mukavaksi oleskelupaikaksi, kun taas syksyllä voit sisustaa sen lämpimin tekstiilein ja tunnelmallisin valoilla. Ei enää kiirettä kesäkalusteiden siirtoon varastoon – terassi pysyy viihtyisänä joka säällä!
-
Lasiterassi talvella – usein kysytyt kysymykset ja vastaukset
Harkitsetko terassin lasitusta, mutta mietit, miten runsasluminen talvi ja kovat pakkaset vaikuttavat lasitukseen? Tai voiko lasien asennus edes onnistua talvikuukausina? Tässä artikkelissa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin ja jaamme käytännön vinkkejä lasiterassin käyttöön ja ylläpitoon talvella.