Helsingin Pohjois-Haagassa sijaitseva taloyhtiö uudisti kerrostalon ilmeen parvekelasituksilla

24 marraskuu 2023

Helsingin Pohjois-Haagassa sijaitseva 24-asuntoinen taloyhtiö aloitti kesällä lasitusurakan, jossa yhtiön jokaisen asunnon parvekkeet lasitettiin. Yleisimmät syyt lasitusurakkaan ryhtymisestä ovat asukkaiden viihtyvyys, taloyhtiön arvo sekä julkisivun siisteys. 1960-luvulla rakennetussa kolmikerroksisessa kerrostalossa haluttiin parvekelasitusten lisäksi hankkia lasituksiin integroitavat parvekekaihtimet.

Taloyhtiön isännöitsijä Erkki Oksanen oli mukana pyytämässä tarjouksia lasitustoimittajilta, ja lopuksi valinta oli taloyhtiön kannalta selvä.

”Lumon valikoitui urakan lasitustoimittajaksi laadukkaiden tuotteiden ja kokonaisvaltaisen palvelun vuoksi. Yhteistyö on sujunut hyvin ja olemme operoineet aikataulujen puitteissa,” kertoo Oksanen projektista.

Pitkään Helsingissä isännöitsijänä toiminut Oksanen ei ole isännöintiuransa aikana havainnut ongelmia Lumonin tuotteissa.

”Kaikki työt on tehty sopimuksen mukaan. Lumon on ollut luotettava ja laadukkaita parvekelasituksia toimittava yritys. Koko isännöintiurani aikana en ole törmännyt ongelmiin tilattujen lasitusten osalta,” kertoo Oksanen yhteistyöstä Lumonin kanssa.

Lumon on ollut luotettava ja laadukkaita parvekelasituksia toimittava yritys. Koko isännöintiurani aikana en ole törmännyt ongelmiin tilattujen lasitusten osalta.

Isännöitsijä Erkki Oksanen, Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy

Lumonin puolelta projektissa mukana ollut projektipäällikkö Jani Päkkilä on ollut myös tyytyväinen Pohjois-Haagan lasitusprojektiin.

”Urakka sujui jouhevasti ja sovitusta aikataulusta pidettiin kiinni – jopa hieman alitettiin suunniteltu aikataulu. Uusilla lasituksilla ja kaihtimilla saatiin yhtiöön moderni ja yhtenäinen ulkoasu vuosiksi eteenpäin,” kommentoi Päkkilä tyytyväisenä.

Lasitusten ja kaihtimien asentamisessa koko taloyhtiön parvekkeisiin on lukuisia etuja.

”Lumon valikoitui lasitustoimittajaksi, koska yhtiössä lasitettiin urakan yhteydessä kaikki parvekkeet. Lasituksien lisäksi yhtiö hankki kootusti lasituksiin integroitavat Visor parvekekaihtimet ja yhtiössä päätettiin, että kaihtimien sävy on kaikissa parvekkeissa sama. Tällä saatiin yhtiön julkisivu yhtenäiseksi ja tyylikkääksi,” Päkkilä jatkaa.

Harkitsetko sinäkin parvekelasitusten tai -kaihtimien asentamista kerralla koko taloyhtiöön?

Ota yhteyttä – autamme mielellämme!

Punatiilisen kerrostalon parvekejulkisivu syksyllä

Isännöitsijä Erkki Oksanen
Isännöitsijä Erkki Oksanen, Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy

Tutustu myös muihin blogeihimme

  • Kerrostalo uudiskohde Loviisassa

    Uutta tutkimustietoa parvekelasitusten käyttöiästä ja huollosta

    Parvekelasitukset ovat olleet suosittuja suomalaisilla parvekkeilla jo pitkään. Suuri osa Suomen vanhoista kerrostaloparvekkeista on lasitettu, ja valtaosaan Suomessa rakennettaviin uusiin kerrostaloihin myös asennetaan parvekelasitukset. Lasituksella halutaan lisätä viihtyisää asuintilaa ja pidentää parvekkeen vuosittaista käyttöaikaa Suomen sääolosuhteissa.

    Lue lisää…
  • Parvekkeen kaidelasi ei ole sama asia kuin parvekelasi – tiedä millaisen tarkastuksen tilaat

    25.6.2026

    Lue lisää…
  • Puurakentaminen ja lasitetut parvekkeet – täydellinen yhdistelmä muotoilua ja kestävyyttä

    Arkkitehtoninen ympäristö kehittyy, ja sen eturintamassa kulkevat kestävyys ja innovatiivinen muotoilu. Puurakentaminen yhdistettynä lasitettuihin parvekkeisiin tarjoaakin ainutlaatuisen yhdistelmän luonnonmateriaaleja ja modernia estetiikkaa. Rakennusalalle tämä yhdistelmä tuo mielenkiintoisen mahdollisuuden luoda tyylikkäitä ja energiatehokkaita rakennuksia, jotka vastaavat kasvavaan kysyntään kestävistä rakennusratkaisuista.

    Lue lisää…