
Lumon on perustanut uuden tytäryhtiön Tanskaan
8 toukokuu 2017
Lumon on avannut tytäryhtiön Tanskaan. Lumon Danmark ApS on osa Lumonin kasvustrategiaa, jonka mukaan se tähtää liikevaihdon lähes kaksinkertaistamiseen vuoteen 2020 mennessä. Samalla Tanskassa pilotoidaan uutta tuote-esittelykonseptia.
─ Olemme menestyneet hyvin Ruotsissa ja Norjassa ja näemme paljon liiketoimintamahdollisuuksia myös Tanskassa. Uusi tytäryhtiö vahvistaa asemaamme koko Skandinavian markkinoilla. Lumonin kokonaisliikevaihdosta Ruotsi, Norja ja Tanska edustavat yhdessä lähes viidesosaa, Lumonin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen sanoo.
Lumon tarjoaa Tanskassa arkkitehtonisesti kevyempää parveke- ja terassilasiratkaisua kuin mihin maassa on tähän mennessä totuttu. Erottumisella yhtiö uskoo saavansa jalansijan niin kuluttaja- kuin uudis- ja korjausrakentamisen markkinassa. Ennen tytäryhtiön perustamista Lumon on toiminut Tanskassa jälleenmyyjien kautta. Nyt yhtiö rakentaa maahan omat toimitilat ja näyttelytilan tuotteidensa esittelyä varten.
─ Pilotoimme Tanskassa uutta konseptia, jossa showroom sijaitsee ympäri viikon avoinna olevan kauppakeskuksen yhteydessä. Asiakkaiden on vaivatonta tutustua Lumonin tuotteisiin itsenäisesti ja perinteisten toimistoaikojen ulkopuolella, Skandinavian liiketoiminnan johtaja Risto Kivioja kertoo.
-
Lasitettu terassi viimeistelee Kaija Koon unelmamökin
Kaija Koo, laulaja ja lauluntekijä, on löytänyt rauhaisan tyyssijan upeiden maisemien ääreltä, mutta alkuperäisessä pihassa riitti vielä tehtävää. Lumon toimitti kohteeseen lasitetun terassin, joka tuo suojaisan lisähuoneen peittämättä näkymiä. Lasitus mukautuu eri käyttötarpeisiin, sillä lasit saa kätevästi liu’utettua auki, kun halutaan nauttia avoimesta tilasta.
-
Ammattiurheilija Ilkka Herolan omakotitalon lasiterassi
Ilkka Herola, kuopiolainen yhdistetyn urheilija rakennutti viime vuonna omakotitalon, jonka terassilta löytyy Lumonin terassilasitus. Jo rakennusvaiheessa oli selvää, että suuri terassi ansaitsisi enemmän kuin perinteisen katoksen. Ajatus lasituksesta syntyi halusta käyttää terassia ympäri vuoden – ei vain kesän lämpiminä hetkinä, vaan myös silloin, kun sade ropisee kattoon tai lunta sataa taivaalta.
-
[UUTINEN] 12 976 askelta hyväntekeväisyyden puolesta – Lumon mukana tempauksessa Kouvolassa
Kouvolan Lumonilaiset kantoivat kortensa kekoon terveydenhuollon ammattilaisten järjestämässä hyväntekeväisyystempauksessa Palomäen hyppyrimäen kuntoportaissa! Tapahtuma keräsi ennätysmäärän osallistujia, ja me olimme mukana niin askelissa kuin tukijoukoissakin.