
Lehdistötiedote: Suomalainen perheyhtiö Lumon toimittaa parveke- ja kaidelasitukset Saksan korkeimpaan puukerrostaloon
14 tammikuu 2021
Olemme saaneet jälleen merkittäviä uutisia kansainvälisen liiketoimintamme saralta. Lumon on valittu toimittamaan parveke- ja kaidelasitukset Saksan Hampuriin rakentuvaan puukerrostaloon, joka tulee valmistuessaan olemaan Saksan korkein puukerrostalo. Kohteen tilaaja ja rakennuttaja on Garbe Immobilien-Projekte GmbH ja projektin nimi on ”Roots ”. Talossa on 18 kerrosta, 181 asuinhuoneistoa sekä 1 700 m2 toimisto- ja 2000 m2 liiketilaa. Tilaus käsittää Lumon tuotteita yhteensä yli 2 km, joka on neliömetreiksi muutettuna reilut 5000 m2 lasia.
”On ollut ilo huomata, että vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta, olemme saaneet lisää onnistumisia kansainväliseltä puolelta”, CEE-maiden liiketoimintajohtaja Antti Vänskä sanoo. Viimeksi elokuussa uutisoimme mittavasta kaupasta Venäjälle, jonne toimitamme Lumon-lasituksia yli yhdeksän kilometriä.

”Parvekelasitukset tuovat tutkitusti energiansäästöä ja lisäävät parvekkeiden elinkaarta merkittävästi. Sen vuoksi on hienoa, että Lumon tuotteet on valittu julkisivuratkaisuksi ekologisesti tehokkaaseen puukerrostaloon”, Vänskä toteaa. Puurakentamisen trendi on ollut globaalisti kasvussa jo useamman vuoden ajan ja esimerkiksi Suomessa se on nostettu osaksi hallituksen biotaloustrategiaa, jota on tuettu mm. Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelmalla. Ympäristöministeriön mukaan puun käytön lisääminen rakentamisessa on tehokas keino edistää kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaisten ilmastotavoitteiden tavoittamista vuoteen 2035 mennessä.
”Tutkimusten mukaan parvekelasien tuoma energiansäästö vaihtelee Saksassa 5,6-12 prosentin välillä ja keskimäärin noin 8,2%”, Lumon Oy:n henkilöstöjohtaja ja tekniikan tohtori Kimmo Hilliaho kertoo. ”Kun parvekelasituksen tuomaan energiansäästöön yhdistetään lasitusten tuoma suoja parvekerakenteille, ovat lasituksen hyödyt kiistattomat. Tutkimukset osoittavat, että betoniparvekkeiden tapauksessa vanha lasittamaton parveke kestää noin 35 vuotta, kun taas uusi lasitettu parveke hyvin huollettuna kestää jopa 60-130 vuotta” Hilliaho sanoo. ”Puukerrostaloissa rakenteet ovat alttiimmat sääolosuhteiden rasitukselle kuin perinteiset betoniparvekkeet, joten sen vuoksi niiden lasittaminen on pidemmän elinkaaren saavuttamiseksi erittäin tärkeää”, Hilliaho toteaa.
Parvekelasitukset sopivat vähähiiliseen rakentamiseen myös sen puolesta, että niiden hiilijalanjälki kumoutuu keskimäärin 3 vuodessa 4 kuukaudessa. ”Parvekelasitus on ympäristöystävällinen teko. Lasi ja alumiini ovat molemmat kierrätettäviä raaka-aineita. Kun otetaan huomioon tuotteen valmistus, kuljetus ja asennus sekä toisaalta energiatehokkuus ja rakenteita suojaava vaikutus, voidaan lasituksen laskea kuittaavan hiilipäästönsä keskimäärin vähän yli kolmessa vuodessa”, Hilliaho kertoo.
”Osassa Saksan puukerrostalokohteen kaidelasituksissa tullaan hyödyntämään silkkipainotekniikkaa, jonka otimme käyttöön viimeisimmän investointimme valmistuttua Kouvolan tuotantoomme viime kesänä”, Vänskä kertoo.
Kohteen on määrä valmistua vuoden 2023 alussa.
Lisätietoja:
Antti Vänskä
Liiketoimintajohtaja CEE-maat
Lumon International Oy
Puh: 040 513 8108
[email protected]
Mira Warva
Viestintäpäällikkö
Lumon Oy
Puh: 0400 297 936
[email protected]
-
Opas arkkitehdeille ja rakentajille: Parvekelasien tekniset tuulikuormavaatimukset
On ennustettu, että vuoteen 2050 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Tämä trendi korostaa kaupunkirakentamisen merkitystä ja kasvattaa korkeiden rakennusten kysyntää. Rakennuksen korkeuden kasvaessa rakentamiseen liittyvät haasteet lisääntyvät. Arkkitehdin on löydettävä ratkaisu, joka yhdistää esteettisyyden, teknisen suorituskyvyn, turvallisuuden ja taloudellisuuden.
-
Vaatiiko terassilasitus rakennuslupaa?
Millaisen luvan terassin lasittaminen vaatii? Vai vaatiiko se lupaa lainkaan? 1.1.2025 voimaan tullut rakennuslaki muutti lupakäytäntöjä, joista kerromme lisää tässä blogiartikkelissa.
-
Lasiterassin rakentaminen ja uuden rakennuslain vaikutukset – lupa ei ole enää aina pakollinen
Vuoden 2025 alussa voimaan tullut uusi rakennuslaki (751/2023) toi mukanaan merkittäviä muutoksia rakentamismääräyksiin Suomessa. Alle 50 neliömetrin katokset eivät uuden lain mukaan vaadi enää lupaa. Tämä tarkoittaa, että valmisterassit, joiden seinäalasta on avattavissa yli 30% on vapautettu luvanvaraisuudesta. On kuitenkin tärkeää huomioida paikalliset rakennusjärjestykset ja kaavamääräykset, jotka voivat velvoittaa hakemaan luvan tai tekemään ilmoituksen pienemmillekin rakennelmille.