Lehdistötiedote: Lumon on solminut Kanadassa jättikaupat kahden tornitalon parveke- ja kaidelasitusten toimittamisesta

18 marraskuu 2020

Suomalaisen perheyhtiön Lumonin kanadalainen tytäryhtiö on tehnyt historiaa ja solminut merkittävän tilauksen kahden tornitalon parvekejulkisivun lasittamisesta. Kyseessä on miljoonien eurojen tilaus ja samalla ensimmäiset yli 100 metriä korkeat asuinkerrostalot, jotka tullaan lasittamaan Lumon parveke- ja kaidelasituksilla. Kokonaisuudessaan projekti koostuu kahdesta eri vaiheesta, joista ensimmäisessä lasitetaan 34-kerroksinen ja 104 metriä korkea tornitalo. Toinen vaihe käsittää 36-kerroksisen ja 109 metriä korkean tornitalon, jonka lasittamisesta on allekirjoitettu aiesopimus.

”Olemme iloisia, että pitkäjänteinen yhteistyö paikallisten viranomaisten kanssa Vancouverissa on tuottanut tulosta ja Lumon on hyväksytty alueen lasitusten toimittajaksi. Lumon on selvästi ollut alan pioneeri, jonka laadukkaat tuotteet ja niiden kattava sertifiointi ovat mahdollistaneet markkinan avaamisen Kanadassa”, kertoo Lumon North America Inc:n toimitusjohtaja Olli Vänskä.

”Uutisoimme viime elokuussa investointipäätöksestä Kanadan tuotantoon ja nyt solmittu merkittävä tilaus kertoo, että investointi tulee juuri oikeaan aikaan”, Vänskä summaa. Vänskän mukaan investoinnin valmistelut ovat täydessä käynnissä ja hanke etenee suunnitellussa aikataulussa.

”Kanadan tytäryhtiömme on rakentanut Lumon brändin tunnettuutta systemaattisesti ja ollut aktiivisesti lähellä asiakkaita. On ollut hienoa seurata liiketoiminnan kasvua kyseisessä markkinassa. Tornitalojen lasittaminen on päänavaus meille kokonaan uudenlaisen rakennustyypin lasittamiseen ja uskomme, että vastaavanlaisia toteutuksia tullaan näkemään myös jatkossa”, iloitsee Lumon konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen.

Tornitaloissa on yhteensä 510 asuntoa, joista jokainen parveke lasitetaan. Talot ovat 34- ja 36-kerroksisia ja ne ovat yli 100 metriä korkeita. Kohteisiin toimitetaan yhteensä yli 4,3 km Lumon tuotteita, joiden yhteenlaskettu lasipinta-ala on hieman vajaa 12 000 m2.  Kohteet sijaitsevat Maple Ridgen kaupungissa, lähellä Vancouveria.

Lehdistötiedotteen alkuperäisen version voit katsoa täältä>>

  • Lasitettu terassi viimeistelee Kaija Koon unelmamökin

    Kaija Koo, laulaja ja lauluntekijä, on löytänyt rauhaisan tyyssijan upeiden maisemien ääreltä, mutta alkuperäisessä pihassa riitti vielä tehtävää. Lumon toimitti kohteeseen lasitetun terassin, joka tuo suojaisan lisähuoneen peittämättä näkymiä. Lasitus mukautuu eri käyttötarpeisiin, sillä lasit saa kätevästi liu’utettua auki, kun halutaan nauttia avoimesta tilasta.

    Lue lisää…
  • Ilkka Herola istuu terassilla

    Ammattiurheilija Ilkka Herolan omakotitalon lasiterassi

    Ilkka Herola, kuopiolainen yhdistetyn urheilija rakennutti viime vuonna omakotitalon, jonka terassilta löytyy Lumonin terassilasitus. Jo rakennusvaiheessa oli selvää, että suuri terassi ansaitsisi enemmän kuin perinteisen katoksen. Ajatus lasituksesta syntyi halusta käyttää terassia ympäri vuoden – ei vain kesän lämpiminä hetkinä, vaan myös silloin, kun sade ropisee kattoon tai lunta sataa taivaalta.

    Lue lisää…
  • [UUTINEN] 12 976 askelta hyväntekeväisyyden puolesta – Lumon mukana tempauksessa Kouvolassa

    Kouvolan Lumonilaiset kantoivat kortensa kekoon terveydenhuollon ammattilaisten järjestämässä hyväntekeväisyystempauksessa Palomäen hyppyrimäen kuntoportaissa! Tapahtuma keräsi ennätysmäärän osallistujia, ja me olimme mukana niin askelissa kuin tukijoukoissakin.

    Lue lisää…