Lehdistötiedote: Lumon jatkaa edelleen investointeja Kouvolaan ja Kanadaan – Espanjan tehtaan rakennustyöt ovat alkaneet

30 kesäkuu 2021

Suomalainen perheyhtiö Lumon on kertonut alkuvuoden aikana investoinneista kotimaan lasinjalostustehtaan laajennukseen Kouvolassa sekä kokonaan uuteen tehtaaseen Espanjassa. Nyt investoinnit saavat jatkoa, kun yhtiö on päättänyt investoida n. 2,1 M€ profiilityöstökeskukseen, sahausautomaattiin sekä pakkauslinjaan Kouvolan profiili- ja kokoonpanotehtailla. Lisäksi Kanadan tuotanto saa uuden alumiinityöstökeskuksen, jonka arvo on noin 420 000 €. Viimeisin investointi on kesäkuussa päätetty lasituslinjan uudistus Kouvolan kokoonpanotehtaalla, jonka kokonaissumma on noin 800 000 €.

”Panostamme voimakkaasti tuotantoomme, jotta voimme varmistaa riittävän tuotantokapasiteetin niin kotimaan kuin kansainvälisten yhtiöidemme tarpeisiin. Alkuvuoden aikana myyntimme on ollut noin 45% kasvussa ja liiketoimintanäkymät ovat olleet hyvät kaikilla markkina-alueillamme”, kertoo konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen.

”Vahva kasvumme näkyy myös siinä, että olemme ensimmäisen puolen vuoden aikana rekrytoineet globaalisti yli 400 uutta Lumonilaista eri tehtäviin niin asennukseen, myyntiin, tuotantoon kuin tukifunktioihin”, Kinnunen summaa.

Espanjan tehtaan ensimmäinen kivi on valettu

Espanjan Antequeraan valmistuva tehdas on arvoltaan noin 30 M€ ja tehtaan on tavoitteena olla tuotantovalmiudessa ensi vuoden elokuussa. Rakennustyöt alkoivat viime kuussa, jolloin ensimmäinen kivi valettiin maahan paikallisen kutsuvierasyleisön läsnä ollessa. ”Espanjan yhtiömme on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana 80:stä henkilöstä 320:een. Kun uusi tehdas valmistuu se tuo alueelle lisää työpaikkoja noin sadalle hengelle”, kertoo Lumon Cristales Españan maajohtaja Javier Martínez.

“Tehdas palvelee asiakkaita niin Espanjassa kuin Etelä-Euroopassa ja sen tavoitteena lyhentää toimitusaikaa sekä parantaa toimitusvarmuutta. Etenkin kuluttaja-asiakkaille toimitusaika on erittäin tärkeä kriteeri”, Martínez summa.

”Espanjan tehtaan perustaminen on historiallinen askel Lumonille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun rakennamme tämän kokoluokan tuotantolaitoksen ulkomaille. Odotan innolla tuotannon alkamista sekä toimintojemme laajentumista”, Kinnunen iloitsee.

  • [UUTINEN] Lumon julkaisee vuosikatsauksen 2024: Vahvistimme perustaa tulevaisuutta varten

    Lumon-konserni on julkaissut vuoden 2024 vuosikatsauksensa, joka kuvastaa sitkeyden, strategisten investointien ja vahvan vastuullisuussitoutumisen värittämää vuotta.

    Lue lisää…
  • Lasitettu terassi viimeistelee Kaija Koon unelmamökin

    Kaija Koo, laulaja ja lauluntekijä, on löytänyt rauhaisan tyyssijan upeiden maisemien ääreltä, mutta alkuperäisessä pihassa riitti vielä tehtävää. Lumon toimitti kohteeseen lasitetun terassin, joka tuo suojaisan lisähuoneen peittämättä näkymiä. Lasitus mukautuu eri käyttötarpeisiin, sillä lasit saa kätevästi liu’utettua auki, kun halutaan nauttia avoimesta tilasta.

    Lue lisää…
  • Ilkka Herola istuu terassilla

    Ammattiurheilija Ilkka Herolan omakotitalon lasiterassi

    Ilkka Herola, kuopiolainen yhdistetyn urheilija rakennutti viime vuonna omakotitalon, jonka terassilta löytyy Lumonin terassilasitus. Jo rakennusvaiheessa oli selvää, että suuri terassi ansaitsisi enemmän kuin perinteisen katoksen. Ajatus lasituksesta syntyi halusta käyttää terassia ympäri vuoden – ei vain kesän lämpiminä hetkinä, vaan myös silloin, kun sade ropisee kattoon tai lunta sataa taivaalta.

    Lue lisää…