Lehdistötiedote: Lumon Kanadan lasinjalostustehdasinvestointi on valmistunut ja tuotanto aloittanut toimintansa

Suomalainen perheyhtiö Lumon uutisoi viime vuoden elokuussa investoivansa noin miljoona euroa Kanadan tehtaan lasinjalostukseen. Lumon on toiminut Kanadassa vuodesta 2011, jossa paikallinen tehdas on aikaisemmin vastannut lasitusten kokoonpanosta ja lasi on ostettu alihankintana valmiiksi jalostettuna. Viime viikolla Toronton Vaughanissa juhlistettiin tehdasinvestoinnin valmistumista ja uusi lasinjalostuslinja otettiin käyttöön.

Lumon Kanadan lasinjalostustehtaan avajaiset

Kuvassa vasemmalta Lumon konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen, Lumon Kanadan toimitusjohtaja Olli Vänskä sekä tuotantopäällikkö Patrick Rafacz avasivat Kanadan lasinjalostustehtaan juhlallisin menoin.

Lumon konsernilla on parhaillaan menossa myös muita merkittäviä investointeja yhtiön päätuotantolaitoksilla Kouvolassa sekä Espanjan Antequerrassa. "Investoinnit luovat pohjan tulevaisuuden kasvulle ja niiden tavoitteena on vastata tulevaisuuden vaatimuksiin, kuten esimerkiksi kahden Kanadan Maple Ridgeen rakentuvan pilvenpiirtäjän lasittamiseen, joiden kaikki 510 parveketta tullaan lasittamaan Lumon tuotteilla”, Lumon konsernin toimitusjohtaja Jussi Kinnunen kertoo.

”Lumon Kanada on ollut vahvassa kasvussa ja työllistämme tällä hetkellä jo yli 100 työntekijää toiminta-alueellamme”, Lumon Kanadan toimitusjohtaja Olli Vänskä kertoo. ”Olemme onnistuneet kasvattamaan myyntiämme sekä kuluttaja- että projektiliiketoiminnassamme ja kymmenen vuoden aikana tekemämme työ alan pioneerina Kanadassa on kantanut hedelmää”, Vänskä summaa.

Kanadan tuotantoa on lasinjalostuksen lisäksi edelleen kehitetty myös profiilien työstön osalta ja tuotantoon valmistuu noin 420 000 € arvoinen alumiinityöstökeskus. ”Olemme todella iloisia, että 10-vuotisjuhlavuotemme kruunaa uuden tuotantolinjan valmistuminen ja näin ollen olemme valmiita vastaamaan kasvavaan kysyntään lasitustuotteiden osalta”, Vänskä iloitsee.

Lisätietoja:

Jussi Kinnunen

Toimitusjohtaja

Lumon konserni

jussi.kinnunen [at] lumon.fi

puh: 040 738 2642

 

Mira Warva

Viestintäpäällikkö

Lumon Oy

mira.warva [at] lumon.fi

puh: 0400 297 936