Hyvälle perustalle tehty lasiterassi tuo iloa kaikkina vuodenaikoina. Aurinko paistaa syksyllä lämpimämmin. Saunan jälkeen lumista maisemaa on komeaa katsella lasin läpi, kevät saapuu lasiterassille aikaisemmin. Vaivaton avattavuus saa lasikuistin elämään päivittäin kulloisenkin hetken tarpeiden mukaan. Lumon terassilasit soveltuvat mainiosti niin rivi- kuin omakotitaloihinkin.

Asunnon sisätila ja ulkotila ovat usein tarpeettoman jyrkästi toisistaan erotellut. Tarvitsemme suojaa kylmyydeltä ja sateelta mutta meissä elää vahvana kaipuu luonnon valon ja vapaiden näkymien äärelle. Keskeiseksi osaksi perinteistä suomalaista pientalorakentamista ovatkin tulleet erikokoiset lasikuistit ja verannat. Ne ovat verraton henkireikä ulkoiseen ympäristöömme ja niitä käytetään aktiivisesti eri tarkoituksiin kaikkina vuodenaikoina.

Lasiterassin suunnittelu ja rakentaminen

Vapaa oleilu ja seurustelu, ateriointi, kahvittelu, viherkasvien kasvattaminen ovat kaikki lasikuistien luontevia käyttötapoja. Kuistin mittoja määriteltäessä kannattaa etukäteen pohtia näiden toimintojen vaatima tilantarvetta. Myös lasiterassin toiminnallinen suhde asunnon muihin tiloihin kannattaa miettiä tarkoin. Välitön yhteys asunnon sisäisiin oleskelutiloihin on yleensä eduksi sekä toiminnan että tilanmuodostuksen kannalta. Ilmansuunnalla on tietysti keskeinen merkitys valonsaannille ja lasiterassin lämpötilalle eri vuodenaikoina.

Vaivaton avattavuus saa lasikuistin elämään päivittäin kulloisenkin hetken tarpeiden mukaan. Yksikertaisellakin lasilla varustettu lasikuisti luo suljettuna vahvasti intiimin tilantunteen ja suojan sadetta ja tuulta vastaan. Lämpötilaerokin ulkoilmaan nähden voi olla melkoinen ilmansuunnasta ja muista olosuhteista riippuen Jo pelkästään tuulen vaikutuksen poisjäännillä on uskomattoman suuri vaikutus siihen miltä lämpötila ihmisestä tuntuu. Lämpö- ja erikoislasein varustetut viherhuoneet ovat jo teknisesti ja toiminnallisesti osa asunnon sisätiloja.

Terassilasitus nostaa vanhemmankin asunnon arvoa

Uusien asuntojen hinnannousu on tehnyt niistä vaikeasti saavutettavia. Järkeväksi vaihtoehdoksi on noussut vanhempien asuntojen parantaminen. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä lasitetut terassit, joita uudistetun asunto-osakeyhtiölain myötä on alkanut ilmestyä myös rivitaloihin. Hankintavaihtoehtoja on kaksi.

Yhtiökokouksessa voidaan päättää lasitetun terassin hankkimisesta jokaiseen asuntoon. Kustannukset voidaan kattaa joko omalla tai lainapääomalla ja periä ne osakkailta vastikemuotoisesti kuukausittain vuokran yhteydessä. Osakkailla on tietysti mahdollisuus maksaa osuutensa heti pois.

Toisessa vaihtoehdossa taloyhtiö hyväksyy yhtiökokouksessa lasiterassien hankkimisen. Yhtiö hakee lasitukselle toimenpideluvan. Halukkaat hankkivat luvan mukaiset lasiterassit itse yhteistilauksena ja muilla on halutessaan lupa hankkia terassi myöhemmin. Usein lasiterassit vaikuttavat valmistuttuaan niin houkuttelevilta, että naapurit seuraavat perässä.

Lumon lasiterassin saa ottamalla rohkeasti yhteyttä lähimpään edustajaamme. Hän suunnittelee lasituksen kanssasi, ja antaa sitovan tarjouksen. Avustamme tarvittaessa lupien hankinnassa. Kun ostat Lumon lasiterassin, sinulle jää vain mahdollisten perustusten teko ja terassin sisustaminen.