Parhaat tuotteet erottuvat muista. Lumonin uuden kaiteen suunnittelussa on haisteltu kaiteiden tulevaisuuden trendejä ja kiinnitetty huomiota myös yksityiskohtiin.

Uuden kaidemallin kehitys alkoi esiselvityksellä, jossa haastattelimme arkkitehteja keskeisimmillä toiminta-alueillamme Suomessa, Englannissa, Espanjassa, Saksassa ja Venäjällä. Kävimme myös kansainvälisillä messuilla haistelemassa kaidemaailman uusia tuulia ja kehityssuuntia, sillä halusimme selvittää, mitkä ovat kaiteiden tulevaisuuden trendit.

Yleinen suuntaus arkkitehtuurissa näyttää selvältä: enemmän lasipintaa, läpinäkyvyyttä ja aineettomuutta, vähemmän profiileita. Uusi kaidemallimme noudatteleekin tulevaisuuden trendejä ja arkkitehtien toiveita. Vanha pystytolppamalli on markkinoilla selvästi jo menneen talven lumia, joten uudessa kaiteessa pystytolpat on jätetty kokonaan pois.

Arkkitehdit kehottivat kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin. Kiinnitykset on totuttu tekemään kolhoilla, rumilla teräskiinnikkeillä, jotka ajavat kyllä teknisesti tehtävänsä, mutta eivät kestä esteettistä tarkastelua. Kiinnikeruuvitkin ovat olleet erilaisia pielimateriaalin mukaan, joten samassakin parvekkeessa on saattanut olla erilaisia ruuvinkantoja. Tällaiset pienet yksityiskohdat ovat antaneet huolimattoman ja viimeistelemättömän vaikutelman. Uuden kaiteen suunnittelussa käytettiin siksi paljon aikaa yksityiskohtien hiomiseen. Halusimme tehdä riittävän lujat kiinnikkeet, jotka ovat samalla myös muodoltaan harkitut ja tyylikkäät.

Apuna muotoilussa oli ED-Design, kansainvälistäkin tunnustusta saanut muotoilutoimisto. Tavoitteena oli pohjoiseurooppalainen, tyylikäs ja ajaton muotokieli, joka kestää myös aikaa. Uudet profiilit on harkiten muotoiltu; niissä on tiettyä särmää, mutta niihin on mukava nojata. Lasitukselle ja kaiteelle tulevat tuulikuormat johdetaan riittävän vahvalla käsijohteella pielirakenteisiin.

Parhaat tuotteet erottuvat muista juuri liittymärakenteiden suunnittelun ja muotoilun osalta. Hyväkin muotoilu saattaa kompastua rakennuspaikalla tehtäviin ”virityksiin”. Jos lasi on vinossa, sen reuna saatetaan paikata silikonimassalla tai peittää muovipintaisilla pellityksillä. Lumonin uusi kaide ottaa huomioon asennuspaikan pienet mittavirheet: profiileissa on riittävät säätövarat ja sahattuja profiilin päitä ei näy ulospäin ollenkaan. Päätytulpat viimeistelevät vaakaprofiilit ja tarjoavat myös tarpeellisen säätövaran joka suuntaan.

Eräs tärkeä muutos uuden parvekkeen suunnittelussa oli, että alaprofiili tiivistetään parvekelaattaan, jolloin parvekkeelle ei pääse käryjä tai tupakansavua alaparvekkeelta. Uudessa alaprofiilissa on riittävät säädöt vaikka lattiassa olisikin kaltevuutta tai epätasaisuutta. Alaprofiilin asennuksessa ei myöskään tarvita massauksia tai pellityksiä, vaan profiilissa on teollinen tiivistys, joka istuu kauniisti ja on samalla huolitellun ja tyylikkään näköinen.

Parvekelasien laatumielikuvaa haluttiin nostaa uuden kaiteen myötä, ja siksi valitsimme kahvan materiaaliksi hienostuneeksi pintakäsitellyn metallin. Näin parvekelaseihin saadaan laadun tunnetta ja arvokkuutta heti ensikosketuksesta.