Suomen Kanadan-suurlähettilään ja työministerin isäntänä toimi Lumon Oy:n Kanadan tytäryritys

Lumon Oy:n Kanadan tytäryrityksen toimitusjohtaja Olli Vänskä toivotti äskettäin Suomen delegaation tervetulleeksi Lumonin Kanadan Vaughanissa sijaitsevaan pääkonttoriin. Suomen Kanadan-suurlähettiläs Vesa Lehtonen ja Suomen työministeri Jari Lindström kuuluivat ryhmään, jonka Kanadan-kiertomatkan tarkoituksena oli vahvistaa näiden kahden maan välisiä taloudellisia suhteita. Tilaisuudessa Vänskä kertoi yrityksen kokemuksia siitä, millaista on käynnistää ja ylläpitää toimintoja Kanadassa.

Lumon on harjoittanut liiketoimintaa Kanadassa vuodesta 2011 lähtien. Suomessa vuonna 1978 perustetun yrityksen innovatiiviset tuotteet ovat muokanneet suomalaista rakennusteollisuuskulttuuria tehden Lumonista maailman johtavia toimijoita parvekelasitusten, parvekekaiteiden ja viherhuoneiden valmistuksen ja asennuksen saralla. Lumon on 40 viime vuoden aikana laajentanut toimintaa yli 20 maahan ympäri maailmaa ja Kanadan tytäryhtiöstä on tullut Lumon-konsernin suurimpia tytäryhtiöitä. Kanadan tuotantolaitos avattiin vuonna 2015 palvelemaan yrityksen kasvavaa asiakaskuntaa Kanadan monissa eri provinsseissa. Vänskä on alusta lähtien toiminut Kanadan tytäryhtiön toimitusjohtajana.

Vahvistamassa Kanadan ja Suomen välisiä siteitä

Lehtonen ja Lindstrӧm olivat innokkaita kuulemaan Vänskältä Lumonin kokemuksista. Suomen Kanadan-suurlähettiläs Lehtosen tehtävänä on lujittaa läheisiä siteitä näiden kahden maan välillä. Hän toimii myös Team Finlandin puheenjohtajana Kanadassa. Team Finland on verkosto, jonka tarkoituksena on luoda taloudellista kasvua ja vahvistaa kansainvälisiä suhteita. Verkoston strategiaan kuuluu edistää Lumonin kaltaisten suomalaisten yritysten kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia. Lumonin ympäri maailman laajenevat toiminnot auttavat taloudellisten siteiden lujittamisessa.

Yritysten kansainvälistymisestä on hyötyä myös ministeri Lindströmin vastuualueeseen kuuluvan työllisyyden edistämisen näkökulmasta. Lumonin laajentuminen on esimerkiksi luonut uusia työpaikkoja moniin maihin ja teollisuusyrityksiin, sillä uusissa maissa on solmittava suhteita toimittajien ja alihankkijoiden kanssa. Samalla yrityksen omien työntekijöiden työllisyystilanne kohenee.

Yksistään Kanadassa Lumonin kasvu on ollut merkittävää: vain kahden työntekijän voimin vuonna 2011 käyntiin polkaistu yritys työllistää nykyään noin 85–90 henkilöä.

Laadun varmistusta ammattitaitoisten työntekijöiden ja asianmukaisen sertifioinnin ansiosta

Ministeri Lindström oli kiinnostunut kuulemaan uusien työntekijöiden hakuprosessista Kanadassa. Vänskä totesi sen olleen haastavaa kasvavalle yritykselle. Kilpailu työvoimasta on kovaa Kanadan työmarkkinoilla, sillä erityisesti rakennusteollisuuden kukoistuksen seurauksena ammattitaitoisen työvoiman kysyntä on huipussaan. Vänskän mukaan työntekijöiden ammattitaito on ratkaisevan tärkeä tekijä Lumonille, jotta se voi taata tuotteiden laadun säilyvän erinomaisena. Lumonin viherhuoneet ja parvekelasitukset ovat tunnettuja erinomaisesta laadustaan ympäri maailman.

Lumon laajentaessa toimintojaan Kanadaan menettelytavat määräytyivät alusta lähtien Lumonin korkeiden standardien mukaan. Yhtiö haki heti sertifiointia tuotteilleen Canadian Construction Materials Centre (CCMC) -keskukselta. CCMC testaa tuotteita perusteellisesti määritellessään niiden sopivuutta Kanadan markkinoille. Vänskä totesi: “Meistä oli tärkeää, että tuotteemme olivat kaikkien paikallisten teollisuusstandardien mukaisia ennen liiketoiminnan käynnistystä." CCMC testasi parvekelasitusta yli 10 eri testillä Suur-Toronton alueella. Lasitus täytti sertifikaatin vaatimukset.

CCMC:n testit vahvistivat Suomessa tehdyn laajan tutkimuksen positiivisia tuloksia, joissa Lumonin parvekelasituksen on todettu säästävän energiaa, ehkäisevän parvekkeen rapautumista, vähentävän melua puoleen ja kestävän jopa 300 kilometriä tunnissa puhaltavia tuulia. Tämä on tärkeä näkökohta, kun ajatellaan kerrostaloihin kohdistuvaa tuulikuormaa Kanadassa. CCMC:n antama hyväksyntä on hyvä lisä Lumonin nykyisten sertifikaattien joukossa: Lumonin järjestelmät täyttävät laadunvarmistukseen ja ympäristönäkökohtien toteutumiseen liittyvien ISO-standardien vaatimukset sekä terveyteen ja työturvallisuuteen liittyvän OHSAS-sertifikaatin vaatimukset. Lumonin tuotteille on myös myönnetty eurooppalaiselle laadulle annettava CE-merkintä.

Rakennamme tulevaisuutta Kanadassa ja ympäri maailmaa

Kuten Vänskä kertoi suurlähettiläs Lehtoselle ja ministeri Lindströmille, sekä vankka kansainvälinen kasvu että vahva keskittyminen laadukkaiden tuotteiden valmistukseen on Lumon-yhtiöiden arvojen mukaista, varsinkin kun painotuksena on myös se, että “Rakennamme tulevaisuutta”. Samalla kun Lumon jatkaa kasvuaan Kanadassa ja maailmalla, tämä johtaviin teollisuusyrityksiin kuuluva toimija pitää edelleen etusijalla laadukkaiden parveketuotteiden tekemistä sekä turvallisen ja positiivisen työympäristön vaalimista.