Lasitetun parvekkeen ja lasiterassin kasvit

Lasitetulle parvekkeelle tai terassille kevät saapuu aikaisemmin ja syksy myöhemmin. Lasit luovat suojaisan paikan, jonka voi Plantagenin tuotepäällikkö Kirsi Tainion vinkein muuttaa kukoistavaksi viherhuoneeksi.

Narsissin kukinta kestää pitkään viileällä terassilla.

Mitä pitää ottaa huomioon terassipuutarhan suunnittelussa?

Ei ole mitään periaatteellista rajausta sille, mitä lasitetussa tilassa voi kasvattaa. Rajoja asettavat vain valo, paahteisuus veden määrä. Valitse kuitenkin sellaisia kasveja, jotka sietävät jonkin verran lämpötilan ja kosteuden vaihtelua.

Aloita terassipuutarhan suunnittelu määrittämällä tarkoin, missä ilmansuunnassa terassi on ja miten aurinko paistaa sinne. Etelä on paahteisin, pohjoinen varjoisin. Itäterassille aurinko paistaa aamusta puoleenpäivään, kun taas länsiterassilla on puolivarjoisen terassin olosuhteet.

Lasiterassin pinta-ala on monesti rajallinen, joten suunnittele, miten kasvatat kerroksittain. Hyllykkö sopii kerroskasvatukseen, samoin leveäportaiset tikkaat, vanha piironki tai amppeliasetelmat. Muita hyviä kasvatuspaikkoja ovat istutussäkit ja vuoratut kasvulaatikot sekä korit.

Tällä hetkellä trendinä on kasvattaa kasveja yksittäisissä ruukuissa enemmän kuin perinteisissä pitkissä parvekelaatikoissa. Ruukkujen ulkonäköön kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja niitä soinnutetaan sisustuksellisesti terassikalusteisiin.

Yksittäiset ruukut antavat ilmettä sisustukseen. Kuva: Plantagen

 

Kuinka saadaan kasvit viihtymään lasiterassilla?

Tuuletuksesta kannattaa huolehtia avaamalla laseja, sillä kevät- ja kesäpäivinä lämpötila lasitetussa tilassa voi nousta hyvinkin korkeaksi. Lämmöstä johtuen kasvit tarvitsevatkin enemmän vettä kuin lasittamattomalla terassilla. Auringossa kasvavat kasvit kaipaavat vettä jopa useita kertoja päivässä.

Lasiterassilla on laitettu pienet orvokit merihenkisten lyhtyjen sisään.

 

Altakasteluruukku on hyvä valinta, sillä se varaa kasteluvettä ja annostelee sitä kasville vähitellen. Myös erilaiset koristekasvit ja katteet auttavat multaa säilyttämään kosteuden pidempään – ja toimivat samalla sisustuselementteinä. Lomareissulle lähdettäessä kannattaa sopia ystävän tai naapurin kanssa kasvien kastelusta.

Hyönteiset kuuluvat kesään ja viihtyvät melkein jokaisella terassilla, eikä niistä kannata välittää. Karkote-aerosolit voivat kuitenkin parantaa viihtyisyyttä. Kirvoista voi kokeilla hankkiutua eroon tuomalla terassille muutaman leppäkertun.

Moni kasvattaa kesällä itse yrttejä. Kuva: Plantagen

 

Mitä kannattaisi kokeilla?

Tällä hetkellä hyötykasvien, esimerkiksi yrttien kasvatuksen suosio jatkuu. Niistä tulee ihana tuoksu ja ne ilahduttavat myös ruokalautasella. Toinen suosiotaan kasvattava tuoteryhmä on erilaiset amppelit. Niitä saa valmiina, mutta moni tykkää koostaa amppelinsa itse erilaisista taimista.

Kauniit parveke- ja terassikasvit voivat löytyä yllättävän läheltä. Lasitettu terassi on nimittäin viihtyisä ”kesäkoti” myös huonekasveille, joista moni kasvaa siellä jopa paremmin kuin sisällä asunnossa. Vie sisäkasvit ulos, kun lämpötila tasoittuu 10-15 asteeseen. Hämärässä kasvaneet yksilöt eivät kuitenkaan ilahdu äkillisestä aurinkoon viemisestä, vaan ne saattavat saada jopa polttovioituksia. Varjossa viihtyville kasveille riittää, että siirrät ne vain vähän lähemmäs ikkunaa sisätiloissa.

Persilja, herneen versot ja sitruunamelissa viihtyvät erinomaisesti lasiterassilla. Kuva: Plantagen

 

Kiinnostaako parvekelasitus tai lasiterassi?

Parhaiten lasitusunelma toteutuu ottamalla yhteys Lumonin asiantuntijaan. Voit jättää tarjouspyynnön soittamalla 020 7403 200 tai täyttämällä tarjouspyyntölomakkeen alta.

Pyydä ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti